Kärkikolmio ja väistäminen

Minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut, miksi esimerkiksi moottori- tai kehätielle tultaessa liittyjälle on kärkikolmio, vaikka liityntäkaista jatkuu omana kaistanaan useita kilometrejä. Läheskään aina autoilijan ei tarvitse mennä oikealta kaistalta, eli siis liityntäkaistaltaan, pois ollenkaan mikäli on esim. menossa taas seuraavasta liittymästä pois. Näin esim. Kehä 1 / Pakilan liittymä itään mennessä. Toki väistää täytyy jos haluaa vaihtaa oikeanpuoleiselta kaistalta pois, mutta siinä pätevät normaalit kaistanvaihtosäännöt, siihen ei pitäisi kolmion vaikuttaa. Nykyisessä liikennemerkkiviidakossa ei tehdä selväksi, milloin liittymästä tulevan tulee todella varoa ja väistää, eli milloin hän liittyy pääväylän liikenteeseen suoraan ilman että oma kaista jatkuu. Näin esim. Leppävaarassa, jossa tullaan bussikaistalle. Ikään kuin varoitetaan "turhaan". Ainakin toivoisi, että liikennemerkki olisi erilainen näissä turvallisuuden kannalta kovasti erilaisissa tapauksissa.

Liikenteessä unohtuu helposti, että väistämisvelvollisuuksia on hieman eritasoisia. Yleisesti kaistaa vaihtava autoilija väistää jo kaistalla ajavaa, mutta kärkikolmio muuttaa asian päinvastoin. Eli jos sinulla on kolmio liittymässä, väistät niitä autoilijoita jotka tulevat sinun kaistallesi.

On siis aivan samantekevää tässä tilanteessa, oletko itse vaihtamassa kaistaa vai et. Järjestelyllä pyritään tietysti sujuvaan liikenteeseen pääväylällä, mutta toisaalta suurin osa autoilijoista ei ole näistä liikennesääntöjen vivahteista kuullutkaan.

Ja niitä vivahteita sitten riittää muistakin aiheista kuin kolmiosta.

Tämä kysymys johdattaa Tallirengin myös suurempiin ajatuksiin kuin tämä yksittäinen esimerkki. Liikennejärjestelmästämme on nimittäin tullut niin monimutkainen, ettei sitä hallitse edes työkseen ajavat – vaikka haluaisivatkin.

Liikennemerkkejä tulee ajaessa vastaan sellaisella vauhdilla, ettei niiden tarkoitusta ehdi sisäistää. Toisaalta henkilöautoa saa ajaa niin huonolla näöllä, ettei liikennemerkkejä aina voi edes nähdä, mutta niiden mukaan tulisi silti toimia.

Tämän kuorruttaa vielä monesti kuljettajia väärään ajotapaan ohjaava liikennesuunnittelu.

Näin monimutkainen liikennejärjestelmä johtaa siihen, että vähitellen aletaan joustaa liikennesäännöissä.

Aivan kuten on käynyt tässä liittymäesimerkissä, missä ”oikein” ajamalla saa peltiä ruttuun.

Varsinaisen ongelma on se, että kun on alettu soveltaa yhdessä paikassa omia käytäntöjä, sitä ryhdytään toteuttamaan seuraavassa kohteessa.

Lopulta kaikki ajavat niin kuin juuri sillä hetkellä parhaaksi näkevät.

Omien tottumusten järkevyyttä ruokkii se, ettei virheellisestä toiminnasta liikenteessä yleensä saa palautetta. Silloin ei voida ottaa opiksi.

Monesti kuljettaja ei itse edes huomaa aiheuttaneensa vaaratilannetta tai ei tajua, että on itse siihen syyllinen.

Ei myöskään ymmärretä sitä, kuinka tuhat kertaa toistettu pieni rike altistaa isolle vahingolle.

Vaikka onnettomuudet ovatkin tällaisen tilastollisen järjestelmän harvinainen tapahtuma, se voi kohdalle sattuessaan olla kohtuuton tragedia.

Tämän takia soisi yhä useamman autoilijan ymmärtävän, miksi riskitason lasku on liikenteessä tärkeää, vaikka se ei juuri sinä päivänä onnettomuutta estäisikään.

PS. Tosin nythän tuota Kehä 1:n Pakilan liittymää ei enää tarvita, kun Puksun Esso lopetti ja tilalle tulee keskusliikkeen standardimössöä. Ajakaa ohi helpompiin risteyksiin ;)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi