20.5.2008 15:26
Kaistanvaihtovilkku on idioottimaisin keksintö automaailmassa pitkään aikaan. Ihmiset kun eivät tässä maassa osaa vilkkuja käyttää muutenkaan, niin sitten tällaisella virityksellä autetaan toimimaan vaarallisesti. Kaistanvaihdon tekemiseen noin suurin piirtein turvallisella ja lainsäätäjän tarkoittamalla menetelmällä(vilkku päälle -> tilan tarkistus -> kaistan vaihto -> vilkku pois) kuluu se 5-10 välähdystä vähintään kuitenkin. Kolmella vilkutuksella pääsee juuri ja juuri siihen vaiheeseen että voi vasta tehdä päätöksen aloittaa ajoneuvon siirtämisen sivusuunnassa, sikäli jos sen voi turvallisesti tehdä.
No on tässä pointtinsa. Kaistanvaihtoon ei aina kolme väläytystä riitä, joskus kuitenkin mielestäni riittää. Liikenteen rytmi on aika hektistä nykyään, ja monesti esimerkiksi kaistanvaihtoon tarvittava tila on tarkistettu jo etukäteen.
Myös esimerkiksi liikenneympyrästä poistuttaessa ei ole syytä pitkään vilkutella. Jos aloitat vilkuttamisen liian aikaisin, joku luulee että lähdet jo edellisestä kohdasta. Toisaalta kun olet poistunut ympyrästä, vilkuttelusta ei sen jälkeen ole mitään lisäarvoa.
Lisäksi vilkun tarkoitus on ennalta vihjata muille, että kohta alkaa tapahtua. Turha sitä on itse kaistanvaihdon jälkeen kovin pitkään vilkutella.
Mutta tärkeää olisi sitä vilkkua käyttää.
Myös silloin kuin ei ole havainnut muita liikkujia joihin se vaikuttaisi, koska juuri sellaiset tilanteet ovat vaarallisimpia...
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi