lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TALLIRENKI

Lihavat nykyautot

21.9.2007 9:44

Miksi nykyautoissa on tonni ylimääräistä painoa? Kevyellä autolla olisi hauskempi leikkiä ja kiihdytellä. Tehoja voisi siten laskea kukkaroystävällisemmäksi. Miksei tällaista riisuttua mallia ei ole vielä valmistettu liikenteeseen? Mitkä osat voisi poistaa tai vaikka vaihtaa kevyempään?

Kysymyksen asettelu on herkullinen. Kiitos. Riisuttuja malleja saa kaupasta ja niillä saa ajaa liikenteessä. Ongelma on markkinoiden pienuus, eli halvoiksi niitä ei voi väittää. Mutta suorituskykyyn nähden ovat edullisia.

Sillä kuuluisalla kolikon kääntöpuolella sitten lukee, että mukavuus katoaa kilojen myötä.

Kustannusten muodostumiseen sopii autoinsinöörien niin hyvin tuntema periaate: paras eli halvin osa on pois jätetty osa. Sitä ei tarvitse edes suunnitella! Mitä sitten voisi jättää pois? Isoin kokonaisuus lienee takapenkki eli kaksipaikkainen auto olisi heti 100–200 kilogrammaa kevyempi.

Kaikki sähkömukavuudet kuten ikkunat, peilit ja radio kymmenen kaiuttimen kera niin taas keveni 20 kiloa.

Ilmastointi pois ja lämmityksen pieneksi sekä äänieristykset tarpeettomina pois säästyy helposti 40 kiloa, etuistuinten monipuoliset säädöt ovat helposti 20 kiloa per jakkara. Ja niin edelleen.

Muoviset etupellit ja ohuet ikkunat ovat keinoja joita käytetään hifistelyssä tai kehuttaessa naapurille. Uskokaa tässä asiassa Tallirenkiä.

Turvallisuudesta tinkimällä lähtee jonkin verran painoa, mutta kilpa-autoja katsellessa täytyy muistaa: kevytkin voi olla todella kestävää, mutta mukavaa se ei varmasti ole.

Lisäksi keventäminen johtaa positiiviseen kierteeseen, eli tulee toimeen pienemmillä jarruilla, pienemmällä moottorilla ja vaihteistolla, joten taas säästyy kiloja. Kuitenkin jos 2 000 kilosta täytyy saada puolet pois niin kyllä se alkaa ovien irrotuksella.

Normaalista henkilöautosta saisi sen 100 kiloa pois karsimalla sisustaa ja tilaamalla auton jo tehtaalta vähin varustein.

Lopuksi kompakysymys: Mikä on painavin osa autossa? No se on toki täynnä oleva bensatankki. Eli kapinaan lähdetään vain sillä polttoainemäärällä kuin tarvitaan. Nakkikioskin kiertäminen tankki täynnä antaa helposti 40–50 kiloa tasoitusta kaverille...

PS. Tässä muutama linkki tämmöisiin "pienelläkin koneella kevyt auto liikahtaa" laitteisiin. Hauskoja ovat, mutta arkikäytössä ah niin epäkäytännöllisiä.

Mutta millä tahansa näistä ajaminen pelkästään Suomen kesässä arkiajoja johtaa flunssaan. Moottoripyörällä on luontevaa käyttää kunnon ajoasua ja kypärää, mutta tuollaisilla tulisi ajeltu farkuissa paljain päin. Tallirenki puhuu nyt kokemuksen krohisevalla rintaäänellä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.