29.11.2008 0:00
Olen ollut huomaavinani, että uusissa autoissa ei enää ole kylkilistoja. Mistä johtuu moinen uudistus? Eikö niistä ollut mitään hyötyä? Vai onko kyseessä valmistustekninen asia?
Olet huomannut oikein. Niiden harvojenkin kylkilistojen havaitseminen on vaikeaa, sillä ne ovat yleensä korin värisiä eivätkä perinteisen mustia.
Listojen kiinnittely oviin tarkoittaa lisäosia, -työvaiheita, mahdollisia korroosiopesäkkeitä, ilmavirtaääniä, jne. Aivan päällimmäinen syy listojen rapisemiseen taitaa tosin olla ulkonäkö.
Listojen ilmiselvä hyöty liittyy ovien säästymiseen lommoilta, sillä erityisesti parkkipaikalla naapurin akka tahtoo rynniä Ikeaan pelti rytisten. Tällöin aukeava ovi osuu ensimmäisenä muoviseen kylkilistaan, joka ottaa iskun vastaan – yleensä ilman näkyviä jälkiä.
Jos kyseessä on Hullut Päivät, lista saattaa vaurioitua pahemminkin. Joka tapauksessa sen vaihtaminen tulee halvemmaksi kuin oven oikominen – ei tosin ihan halvaksi, sillä juuri korin värinen maalaus nostaa osan kuin osan hintaa. Yleensä pienien naarmujen annetaan olla.
Kylkilista on esimerkki hyödyllisestä ja arkisesta varusteesta, joka tahtoo nykymenossa unohtua. Samaan sarjaan kuuluvat kunnolliset tavaratilan matot ja muut perustarvikkeet. Näitä tulee yleensä mietittyä, kun auto on jo ostettu.
P.S.
Jos naapurin ukko nousee Hiaceen, kannattaa varoa. Pakettiautojen ovet tahtovat olla sen verran korkeammalla, että alhaalla olevat kylkilistat eivät enää suojaa.
Helsingin Sanomat | hs.auto@sanoma.fi