lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TALLIRENKI

OBD-vikakoodi

1.8.2009 3:47

Katsastusraporteissa yleisin hylkäysten syy alkaa olla OBD (ajon aikana moottorinohjausyksiköstä OBD-järjestelmään tallentunut vikatilanne). OBD-vikoja on luetteloitu monta sataa. Miksei katsastaja laita näkyviin OBD:n vikakoodia? Koodit löytyvät OBD-sivuilta netistä. Näin voisi tarkemmin arvioida autojen vikoja.

Niinpä. Miksei joku tee jotain?

OBD-tietojen syöttäminen edellyttää, että katsastajan tietojärjestelmässä asialle varataan oma lokeronsa, ja se saattaa olla hyvinkin suuritöinen tehtävä.

Tallirenki tuntee lukuisia katsastajia, jotka silmät kiiluen lukevat näitä kysymyksiä ja vastauksia.

Joku heistä voisi ottaa onkeensa ja viedä ajatusta konttorille.

Ei olisi iso vaiva ottaa käyttöön tapa tehdä koodimerkintä kynällä paperitulosteeseen.

Myös katsastusta teettävä voi olla aktiivinen ja kysellä koodien perään. Tallirenki pitää autonsa aina liikennekelpoisena eikä läpimenosta ole katsastuksessa ongelmaa.

Silti olen usein käynyt katsastusmiehen kanssa hyvinkin perusteellisia keskusteluja muun muassa autojen ruostumisesta ja nivelten kunnosta.

Kyllä ne katsastajat ovat yleensä palvelunhaluisia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.