Oman auton huolto, osa 2

Miksi ihmeessä nykyautot on suunniteltu sellaisiksi, ettei niihin tee se itse -mies pysty tai rohkene tekemään niihin juuri mitään? Onko kyseessä autonvalmistajien ja huoltoliikkeiden salaliitto?

Tallirengin minisarjassa jäätiin viime osassa siihen harhaluuloon, että anturivika poistuu puhdistamalla. Vaikka näin joskus käykin, kotikorjaajan tuuri oli tällä kertaa tavanomaista laatua. Nokka-akselin asentoanturi toimi liittimen irrottamisen jälkeen melkein päivän, mutta vika uusiutui.

Vian varmistuttua renki poikkesi kotimatkan varrella sijaitsevaan merkkiliikkeeseen. Ystävällinen varaosamyyjä ilmoitti anturin maksavan suositushinnaston mukaan 180 euroa ja rapiat. Annettuaan Tallirengille tovin elvytystä myyjä totesi lähestymiskulman vääräksi ja pudotti hinnan 150 euron kautta 130 euroon. Renki kiitti kohteliaasti ja poistui hieman haparoivin askelin.

Soitto sisäpiiriin kertoi henkilökunnan nettohinnan pyörivän 90 euron paikkeilla. Rahanmeno tuntui edelleen pahalta, joten etsintä siirtyi tarvikeliikkeiden puolelle.

Tarvikeliikkeen hinnasto tunsi tarvikeosan ja ”alkuperäisvaraosan”. Ensimmäisen hinta oli 34,50 ja jälkimmäisen viiden kympin paikkeilla.

Liikkeessä kävi ilmi, että saatavissa oli vain halvempi tarvikeosa. Syykin selvisi heti, kun osan sai käteen – ”tarvikeosa” oli alkuperäisvaraosa Siemensin leimalla ja oikeilla sarjanumeroilla varustettuna.

Positiivisen yllätyksen jälkeen mieli oli korkealla ja jäljellä oli enää asennus.

Perjantai-ilta oli kaunis ja lämmin, joten renki päätti hoitaa homman nopeasti alta pois, kyytipojaksi voisi ottaa vaikka asennuskaljan. Kalja jäi onneksi ottamatta, sillä anturin kiinnitystapa oli viheliäinen ja jakopään rakenne vielä viheliäisempi.

Asennusta varten olisi purettava lähes saman verran kuin jakohihnan vaihtamiseksi.

Työ ei silti ollut suuri ja illan suurin takaisku tulikin huonosta asennusympäristöstä johtuvasta työvaiheiden oikomisesta. Oikeaoppisessa asennuksessa jakohihnan suojuksen poistaminen vaatii kampiakselin päässä olevan moniurahihnapyörän irrotuksen. Ilman nosturia homma vaatii viitseliäisyyttä, joten suojus otettiin pois pienellä väkivallalla. Rytäkässä suojuksesta lohkesi pieni pala ja edessä oli liimausurakka.

Elokuussa valo loppuu yllättävän aikaisin, joten illan viimeiseksi suoritukseksi jäi anturin irrottaminen. Vaikeassa paikassa olevan ruuvin avaaminen oli haluttu tehdä mahdollisimman ikäväksi, sillä avaaminen vaati numeron 8 torx-hylsyn.

Tämän lisäksi anturin muodosta huolimatta anturi ei keskittynyt minkään pinnan mukaan, vaan keskitys piti tehdä silmämääräisesti.

Seuraavana aamuna itsetunto ja suojus olivat eheytyneet ja osat asennettiin paikoilleen. Vika poistui ja moottorinohjaus palasi takaisin normaaliin päiväjärjestykseen varaohjelmalta.

Kaiken sähläilyn jälkeen Tallirenkiäkin alkoi kiinnostaa, oliko hommassa järjen häivää.

Nopea laskutoimitus kertoi että työhön kului aikaa neljä tuntia 35 minuuttia ja kuluja kertyi 40,50 euroa (40 senttiä/km). Vaihtoehtoiskustannusten arviointi olisi mahdollista tehdä kohtalaisen tarkasti, mutta kaiken tunaroimisen jälkeen renki ei enää jaksanut soittaa tutultaan asennushintoja.

Liikkeen voisi kuvitella veloittavan osasta 150 euroa ja töistä 100 euroa. Realistiseksi tuntipalkaksi jäi siis reilu 45 euroa.

Mikäli tarvittavia työkaluja ei olisi ollut valmiina, homma olisi mennyt kertaheitolla pakkasen puolelle.

Omat korjailut kannattaa siis ottaa harrastuksen kannalta, sillä omalla korjailemisella ei ainakaan lyhyellä aikavälillä omaisuuksia tienata.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi