Oman auton huolto

Miksi ihmeessä nykyautot on suunniteltu sellaisiksi, ettei niihin tee se itse -mies pysty tai rohkene tekemään niihin juuri mitään? Onko kyseessä autonvalmistajien ja huoltoliikkeiden salaliitto?

Itseään toistaen Tallirenki taas mumisee, että tähänkään kysymykseen ei ole kaiken kattavaa vastausta.

Vastauksen antamista vaikeuttaa vielä se, että ammatin varjopuolena autot ovat tulleet jonkin verran normaalia tutummiksi, joten itse pystyy tekemään hyvin paljon.

Toisaalta korjaukset olivat vaativia ennenkin.

Hopeatukkia kuunnelleena Tallirenki on saanut käsityksen, että 1950-luvulla tehtiin vaihteistoremontti muitta mutkitta kesken matkanteon – kiire piti toki silloinkin unohtaa vaihteiston uuvahdettua.

Nykyisin vaihteistojen suhteen on helpompaa, mutta auton sähköjärjestelmän osaaminen vaatii hiukan enemmän.

Mekaanisella puolella yllättävän paljon on pysynyt entisellään, mutta kotikorjaajankin kannattaa panostaa kirjalliseen materiaaliin.

Yleensä tiedon vuotaminen netin syövereihin kestää joitakin vuosia, mutta viimeistään viiden vuoden kuluessa ahkerat harrastajat ovat yrittäneet ja erehtyneet niin monta kertaa, että keinot auton korjaamiseen ovat löytyneet.

Kriittinen pitää kuitenkin olla ja tietoa kannattaa hakea useammalta sivustolta.

Kysymyksen lähettäjälle sanoisin sellaiset terveiset, että homma ei varmasti jää kiinni kädentaidoista, vaan pikemmin istumalihaksista.

Merkkikorjaamojen väkeä ei kouluteta huvin vuoksi, joten kotikorjaajankin kannattaa päivittää osaamistaan.

"Helpoista perusautoista" renki ei voi isännän pelossa antaa merkkikohtaisia vinkkejä, mutta paljon myydyt tusinamallit muutaman vuoden takaa ovat hyvä kohderyhmä.

Jotta kotikorjaamista ei tulisi liiaksi, kannattaa tutustua merkkikohtaisiin vikatilastoihin – ne sisältävät tietoa juuri kotikorjaajalle soveltuvien autojen luotettavuudesta.

Nämäkään tilastot eivät edusta jumalan sanaa, mutta ainakin häntäpäässä tilanne on pysynyt suhteellisen samanlaisena vuosia.

Pienenä esimerkkinä ”mahdottoman sähkövian” ratkaisu ilman hiustenlähtöä ja käsien hikoamista (ainakaan vielä tässä vaiheessa).

Perheen kauppakassi alkoi yllättäen polttaa moottoriohjauksen varoitusvaloa. Aikaisemman epäonnistuneen moottoripesun yhteydessä tehty esiselvitys paljasti, että vikakoodit saadaan selville ”perinteisellä menetelmällä” eli oikosulkemalla kaksi pinniä diagnostiikkaliittimestä.

Tällöin ohjainlaite kertoo vikakoodin vilkuttamalla moottoriohjauksen varoitusvaloa, kun sytytysvirta kytketään.

Kotona työ alkoi lyhyellä internet-haulla termillä ”mallixxx fault codes”, ja heti ensimmäiset osumat kertoivat, mitkä pinnit pitää oikosulkea ja miten vikakoodit luetaan. Samalla sivulla oli kattava lista vikakoodeista.

Tämän jälkeen vuorossa olikin tarpominen autolle ja muovisuojan poisto diagnostiikkaliittimen edestä. Reseptin mukainen toiminta tuotti vain yhden vikakoodin – 0340, nokka-akselin anturi.

Nuorempana olisin lähtenyt suorilta jaloilta kauppaan ostamaan parin kympin osaa, mutta varmuuden vuoksi otin anturin liittimen irti, tarkistin johdon ja liittimen olevan mekaanisesti ehjiä ja suihkautin hieman sähkömiehen deodoranttia liitokseen. Tällä kertaa perushoito toimi ja kontaktihäiriöstä johtunut vika poistui.

Korjaamon laskua voi veikkailla, mutta tuskin olisin alta tunnin laskutuksella selvinnyt.

Tämän lisäksi homma menee helposti osien vaihdoksi, sillä työlleen takuun antavalla korjaamolla ei ole varaa kokeilla korjausta montaa kertaa, joten osa vaihdetaan heti varmuuden vuoksi.

Tuhoa-se-itse –miehellä on aikaa kokeilla. . .

Kertomus jatkuu ensi viikolla.

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi