5.12.2008 10:26
Peruutusvaihde joutuu töihin muun muassa taskupysäköintiä tehdessä.
Joudun työssäni ajamaan tavallista autoilijaa useammin kapeisiin umpikujiin, porttikongeihin ynnä muihin paikkoihin, joista pääsee pois vain pakittamalla. Kuinka suurta polttoaineen kulutus on pakilla ajettaessa verrattuna niin sanottuihin normaaleihin vaihteisiin? Onko se suoraan nähtävissä kierrosluvusta, vai onko päällä ns. käänteisen voimansiirron lisää? Entä onko tämän suhteen merkitystä, onko kyseessä manuaali- vai automaattilaatikko? Entä onko pakilla ajaminen yleisesti moottorille tai voimansiirrolle kuluttavampaa kuin eteenpäin matkaaminen?
Tiesitkös muuten, että takaperin ajamisen maailmanennätys on suomalaisilla. Se ajettiin takavuosina Keimolan moottoriradalla Volvon remmivetoisella versiolla.
Mitä tulee polttonesteen kulutukseen peruutettaessa, siihen pätevät samat säännöt kuin eteenpäin ajettaessa. Ei ole mitään erityistä käänteisen voimansiirron lisää.
Moottorihan ei tiedä mihin auto menee. Se pyörii aina samaan suuntaan ja tarvittava teho määräytyy ajotilanteen mukaan.
Voimansiirron häviöiden osuus auton kulutuksesta on varsin pieni. Siihen vaikuttavat jossain määrin vaihteiston hammaskosketusten lukumäärä, mutta suurempi merkitys on öljyn vatkaamisella vaihteistossa. Ja myös akseleiden tiivistyksellä on pieni vaikutus.
Hammaskosketusten lukumäärä ei yleensä riipu käytettävästä vaihteesta. Peruutettaessa tosin voimaa välittäviä kosketuksia on enemmän, mutta tämän vaikutus on olematon.
Automaattivaihteistossa ison häviön aiheuttaa momentinmuunnin, joka on moottorin ja vaihteiston välillä eikä näin ollen tiedä, millä vaihteella liikutaan.
Mitä tulee ajon kuluttavuuteen, ei peruuttaminen vaikuta moottoriin, ellei sitten kaasunkäyttö ja pyörintänopeudet ole kovin erilaisia kuin eteenpäin ajettaessa.
Vaihteiston osalta tietysti peruutettaessa rasitus kohdistuu eri komponentteihin.
Jos peruuttamisen osuus on merkittävästi tavanomaisesta isompaa, saattaa peruutusvaihde kulua suunniteltua nopeammin.
Harvemmin kuitenkaan nykyautojen vaihteistot kuluvat loppuun.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi