lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TALLIRENKI

Polttimoiden vaihto II

19.10.2007 10:25

Tallirenki ei ajovalojen polttimoiden vaihtamista koskeneessa vastauksessaan puuttunut siihen, miksi autojen valmistajat tekevät simppelin asian vaikeaksi. Selitys ei voi olla se, että joissakin automerkeissä joutuu säätämään valot vaihdon jälkeen – älä siis yritäkään vaihtaa itse. Kyllä autojen suunnittelijoiden täytyisi keksiä sellaiset ratkaisut, että vaihto-operaatio on helposti tehtävissä ja auto kuitenkin sujuvasti koottavissa valmistuslinjoilla. Nykyiset ratkaisut vaikuttavat oleellisesti ajoturvallisuuteen, kun palanutta polttimoa ei tien päällä tai edes seuraavalla huoltoasemalla voi vaihtaa.

Tallirenki unohti edellisestä polttimovastauksestaan loppukommentin: tarkkaan ottaen en vastannut kysymykseen. Joka tapauksessa turvallisuusnäkökantasi on hyvä ja se kiinnostaa ainakin osaa autovalmistajista.

Toisaalta kustannukset ovat henkilöautovalmistuksessa niin alleviivattu seikka, että hyvin harvat sitä lopulta sisäistävät.

Tallirengin esille ottamassa esimerkissä tehtaan korjausohjeet neuvovat vaihtamaan polttimon siten, että ajovaloumpio irrotetaan ja asennuksen jälkeen ajovalo suunnataan.

Ohjeesta huolimatta käteväsorminen kaveri pystyi vaihtamaan tämänkin polttimon pihtien ja nippusiteen avulla irrottamatta umpiota. Joka tapauksessa homman hoitamiseen tarvittiin tietotaitoa.

Esimerkkiautoa seuranneen mallin myötä proseduuri ei juuri muuttunut, mutta umpion kiinnitys muutettiin pikakiinnikkeiseksi siten, että umpion irrottamisen jälkeen ajovaloa ei pitänytkään enää suunnata.

Kuluttajaa oli siis kuultu ja huhun mukaan muutoksen taustalla olivat tämän tusinamallin kiukkuiset saksalaisasiakkaat.

Edellisestä esimerkistä huolimatta osassa autoista polttimon vaihto edellyttää edelleen massiivista purkuoperaatiota. Kuluttajaa on tuskin kuultu, eikä tulla kuulemaan jatkossakaan.

Tallirenki voi vain toistaa pysyväiskehotuksensa: äänestäkää jaloillanne tai lopettakaa itkeminen!

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.