3.10.2008 14:05
Ralliautoilun puolustajat perustelevat usein ralliautoilun mielekkyyttä sillä, että ralliautojen tekninen kehittely hyödyttää myös ns. siviiliautojen kehittelyä. Autojen turvallisuuskehityksen kannalta en usko, että ralliautojen kehittely olisi edistänyt tavallisten autojen turvallisuuskehitystä. Esimerkkeinä voi mainita mm. autojen turvavyöt, laminoitu tuulilasi, lukkiutumattomat jarrut, kokoon painuva ohjausakseli, turvatyynyt jne. Usein edelläkävijänä autojen turvallisuuskehityksessä on ollut Volvo. Entäpä muut autojen tekniseen kehittelyyn liittyvät asiat? Onko ralliautojen kehittelyllä todellista merkitystä tavallisten autojen kehittelyssä?
Tjaa. Heti kättelyssä sanoisin, että ralliautoilusta tuleva apu tuotantoautojen kehitykseen on marginaalinen. Tehtaan linjalta tulevat laitteet ovat tuotantotekniikan ja talousmatematiikan tuotteita, kun taas ralliautot ovat käsintehtyjä rahareikiä.
Joitain voimanlinjaan, pyörän ripustukseen ja jousitukseen liittyviä yksityiskohtia on saatettu siirtää ralliautojen ”siviiliversioihin”, mutta perusrakenteeltaan nekin ovat jotain aivan muuta kuin esi-isänsä. Yhtenevyydet löytyvät lähinnä ulkokuoresta.
Autovalmistuksen keskeinen mantra kuuluu: ”Tuotteiden maksimaalinen tekninen yhtenevyys ja brändien maksimaalinen eroavuus.”
Autot leivotaan hyvin pitkälti samasta mössöstä, joka on lähtöisin alihankkijoilta.
Sama tuuba paketoidaan mahdollisimman moneen erilaiselta näyttävään pakettiin ja toivotaan, että kokonaismyynti kasvaa.
Ajatus uljaan tekniikan kumpuamisesta autourheilusta tai keksijäneroilta on romanttinen, mutta samaa kaliiberia joulupukin kanssa.
Mitä autojen turvallisuuteen liittyviin harhaisiin mielikuviin tulee, luulot kannattaa karistaa Euro NCAP -sivustolla. Sieltäkään ei löydy koko totuutta, mutta saapahan sivuilta ainakin yhden keinon eri autojen vertailuun.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi