19.12.2007 10:13
Olen kuullut, että joskus auton moottori ei olekaan sammunut virta-avaimesta kääntämällä. Kerta kaikkiaan mikään keino ei ole tuntunut tehoavan, vaikka auto olisi ollut paikallaan ja avain poissa. Onko minua pantu halvalla?
Lähtötietoja on taas niukasti, mutta heitetään tuohon pari tunnettua tarinaa. Molemmissa ilmiö taustalla on sama, mutta vain toisen loppu on onnellinen.
Tallirengin serkku oli liikkeellä vanhalla miljoonadieselillään ja palaamassa ohituskaistalta omalle kaistalleen. Kaikki meni siihen asti hyvin, mutta kaasun höllääminen ei tuottanutkaan tulosta.
Nokivasara kilkutti edelleen 140 km/h ja vauhti ei tuntunut ainakaan vähenevän (2. käden tieto).
Perinteisen parin sekunnin paniikin jälkeen serkku otti järjen käteensä ja pakotti moottorin vaihde päällä jarrujen kanssa polvilleen.
Pienen puhaltelun jälkeen auto lähti levähdyspaikalta aivan normaalisti käyntiin, joten serkku körötteli auton hiljalleen kotiin ja seuraavana päivänä pajalle.
Pajan pojille ilmiö oli tuttu. Nähtävästi serkun kansanauton väljästä moottorista pääsi sekä venttiilikumien että huohotuksen kautta vuotamaan niin paljon öljyä palotilaan, että moottori kävi pelkällä öljyllä. Niinpä virtojen katkaisu ei olisi vaikuttanut mitään, sillä prosessi toimii itsekseen, ilman polttoaineen ruiskutusta.
Toisella kertaa säästäväiset shellin pojat päättivät jatkaa dieselinsä matkaa ja tehdä moottoriremontin.
Homma tehtiin viimeisen päälle ja kuluja kaihtamatta – poraus ylikokoon, uudet männät, laakerit, jne. Moottori koottiin, apulaitteet asennettiin ja lopulta koko komeus oli kasassa auton keulalla.
Tallin ovet auki, jotta pakokaasu pääsee ulos ja moottori hitaasti lämpenemään. Kesken lämmityskäytön kierrokset alkoivat kuitenkin nousta joutokäynniltä ja mielen valtasi epäilys.
Oliko pumppupajalla sittenkin sattunut virhe?
Yllätys oli aito, kun auto ei sammunutkaan avaimesta.
Loppu olikin kuin Veli Puolikuusta. Pyörimisnopeus kiihtyi ilman kuormaa rivakasti, moottori rääkäisi ikävän puoleisesti ja pian lattialle kilahtelikin metallin palasia.
Pakkasyö oli taas hiljainen, eikä puhuttavaakaan oikein löytynyt.
Patologi totesi vian olleen turboahtimessa. Pojat tekivät kyllä moottorin uusiksi, mutta eivät uusineet aivan lopussa olevaa turboa.
Uusi kone pyöri turbosta vuotavalla öljyllä hyvin ja ilman kuormaa vieläkin paremmin. Sama temppu kuin serkulla olisi voinut toimia, joskin kytkinjalan olisi pitänyt olla herkkä. Tallin etuseinä oli lähellä ja aikaa oli vähän.
Disclaimer: Tarinat ovat kuvitteellisia, eikä niillä ole yhteyttä eläviin tai kuolleisiin henkilöihin. Jos kuitenkin olit tuossa surullisen kuuluisassa autotallissa, voitko väittää, että et olisi kotimatkalla hiukan hymyillyt?
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi