lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TALLIRENKI

Tyhjä oikea kaista

15.1.2008 14:41

Juhani Niiranen / HS

Kehä III:n ruuhkassa autoilijat noudattavat kiltisti opastusmerkkejä.

Kehä III:n ruuhkassa autoilijat noudattavat kiltisti opastusmerkkejä.

Arvoisa tallirenki, Kun on kolme tai neljä kaistaa samaan suuntaan, niin oikeanpuoleista tunnutaan automaattisesti pitävän bussi- tms. kaistana, jota pitää välttää kuin ruttoa. Vaikka oikeanpuoleinen olisi aivan tavallinen ajokaista – jolla tietääkseni kuuluisi ajaa, jos siellä vain on tilaa – ylivoimaisesti suosituin onkin toinen oikealta, jolla körötellään esim. kahdeksankympin alueella 65 km/h. Siitä vasemmalle ajellaan 82 km/h ja äärivasemmalla mennään jo reipasta ylinopeutta. Mikä on Tallirengin mielestä syy oikeanpuoleisen kaistan hylkimiseen? Yleensä ajelen siellä ypöyksin (ja ohitan oikealta ainakin kaksi kaistallista, eli rikon useampaa kuin yhtä lakia...)

Suomessa on pääasiassa kaksikaistaisia teitä ja mahdollinen kolmas kaista on useimmiten bussikaista. Näin ollen kuljettaja ei välttämättä edes seuraa liikennemerkkejä, vaan olettaa oikeanpuoleinen kaistan automaattisesti bussikaistaksi.

Lisäksi entistä bussikaistaa, nykyistä tavallista ajokaistaa, saatetaan vältellä vanhasta tottumuksesta ja kun suurin osa muistakin autoilijoista tekee niin, niin helppohan se on mennä enemmistön mukana.

Ja jos on pienikin mahdollisuus, että oikeanpuolimmaisin kaista on bussikaista, niin mikäs siinä varman päälle pelaten toiseksi oikeanpuoleisinta kaistaa ajellessa.

Kaistan valintaa voi selittää myös kaistojen alkaminen ja päättyminen.

Esimerkiksi Itäväylällä kolme kaistaa on käytössä useampaan otteeseen ja Länsiväylällä on kolme kaistaa kumpaankin suuntaan välillä Otaniemi–Matinkylä.

Molemmissa tapauksissa kaistojen alku- ja/tai loppupäässä on liittymä ja kaksi vasemmanpuoleisinta kaistaa ovat ne kaistat, jotka jatkuvat kolmikaistaisen alueen ulkopuolella. Tällöin on ymmärrettävää, että tarpeettomien kaistanvaihtojen välttämiseksi pysytään koko ajan samalla kaistalla ja onhan tämä mainittu myös samassa lauseessa oikeanpuoleisimman kaistan käytön kanssa:

"Milloin kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa, hänen on kuljetettava ajoneuvoa ajokaistaa tarpeettomasti vaihtamatta yleensä eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla."

Ja sitten tuohon oikealta ohittamiseen. Muilla kuin moottoriteillä saa ohittaa myös oikealta, jos samaan ajosuuntaan on useampi kaista:

"Oikealta saa ohittaa, jos kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa ja ajoneuvot kulkevat rinnakkaisilla ajokaistoilla." Eli kysyjä ei ole rikkonut lakia.

Moottori- ja moottoriliikennetiellä ohittaminen oikealta on pääasiassa kielletty:

"Edellä kulkeva ajoneuvo on moottoritiellä ohitettava vasemmalta. Jos ajoneuvot kuitenkin ajavat jonossa tai käyttävät opastusmerkein tietylle liikennesuunnalle tarkoitettuja ajokaistoja taikka jos ohittava ajoneuvo käyttää linja-autokaistaa, on edellä kulkevan ajoneuvon ohi ajaminen oikealta ajokaistaa vaihtamatta sallittu."

Eli jos ohituskaistalla on jonoa, on kiellettyä ohittaa ohituskaistalla ajavia autoja oikealta ja hitaan auton tullessa eteen änkeä ohituskaistalle jonon keskelle. Tällöin kyseessä on kaistan vaihtaminen ja ohittaminen asetuksessa mainitun ohi ajamisen sijaan. Lisäksi tällaisessa tilanteessa ohituskaistalla autojen täytyy hidastaa ja jonoefektin takia jonon perällä voi tulla vaaratilanteita.

Lainaukset yksittäisiä kohtia tieliikennelaista 3.4.1981/267 (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267) ja tieliikenneasetuksesta 5.3.1982/182 (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.