15.6.2006 13:37
Toyotan huolto on jo pitkään ollut asiakkaiden mieleen, mikäli asiakastutkimuksia on uskominen.
Minkä ikäistä autoa kannattaa alkaa huollattaa muualla kuin merkkihuollossa?
Tähän asti merkkihuoltoa on pidetty auton arvon ja takuun säilymisen takeena. Tilastoja katsottaessa suurempi pako merkkiliikkeiden huollosta alkaa näkyä kuuden ikävuoden kohdalla, vaikka varsinaista käännekohtaa ei voida havaita.
Auton huoltoon liittyy useita uskomuksia, vaikka huoltaminen on hyvin yksinkertaista: Auto täytyy huollattaa säännöllisesti asiantuntevissa käsissä.
Automallin ollessa tuore osaavimmat kädet löytyvät merkkikorjaamosta. Keskittyminen vain muutamaan merkkiin tuo merkkikorjaamolle nopeasti kohtuullisen hyvän tuntemuksen uudesta mallista ja riittävä huoltojen määrä mahdollistaa investoinnit tarvittaviin korjauslaitteisiin.
Ajan myötä tietotaito lisääntyy myös merkkikorjaamojen ulkopuolella ja toisaalta auton jälleenmyyntiarvo pienenee. Jossakin vaiheessa merkkihuollon hinnat ylittävät kipukynnyksen ja asiakas siirtyy pienempien korjaamojen piiriin.
Säännöstä löytyy poikkeuksia, sillä on olemassa yksittäisiä korjaamoita, joilla on kokoonsa nähden todella hyvä asiantuntemus ja toisaalta joissakin merkkikorjaamoissa työntekijöiden koulutusta laiminlyödään, mikä näkyy myös palvelun tasossa.
Loppukaneettina todettakoon, että huoltoliikkeidenkään osa ei ole auvoinen.
Huollon lopputulos on monen työntekijän (ajanvaraaja, varaosamyyjä, huoltoneuvoja, mekaanikko) työpanoksen summa ja pienikin virhe saattaa pilata huollon.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi