Luku 2: Hyvänhajuinen venäläinen

Miehet ovat säikähtäneet hereille. On aamuyö teltassa, vielä pimeää. Kaikki kuuntelevat. Valjussa valossa kasvot näyttävät sinertävän valkoisilta.

Tykki ampuu. Se on alkanut.

Jännitystä on kasvatettu siitä pitäen, kun kuljettiin pientä kärrytietä läpi korpikuusikon. Leiripaikalta oli rajalle vain pari kilometriä. Alettiin kuiskailla, vaikka se oli kyllä liioittelua.

Paloaukealta lähdöstä on kulunut yli kaksi viikkoa, on siis jo heinäkuu, ja hyttysiä, jotka piinaavat sotilaita.

Jännitys on lisääntynyt vaihe vaiheelta: täytellään lippaita, täydennetään osastoja, tykkejä ajaa ohi ja käy asemiin.

Pian alkaa paahtaa, pojat.

Aivan kuin kertomuksessa olisi jännityksen vyöhykkeitä, jotka käyvät yhä tiheämmiksi, kun kuljetaan niiiden läpi.

Miehet ovat alkaneet käydä hiljaisiksi, ja kun hiljaisuus on alkanut ahdistaa, liian touhukkaiksi. Reserviläisrykmenttejä on saapunut, yhä lisää tykkejä, huhuja. Uni ei oikein enää maistunut.

Ja sitten tulee aamuyö, jolloin kuuluvat ensimmäiset laukaukset.

Hiukan jos kääntää, niin täällä on.

Hätäisimmillä on jo reput selässä. Lapioita hypistelläään.

Koskela sanoo, että lähtö on puolen tunnin kuluttua. Häntä kuunnellaan vaiti, odotetaan, että hän sanoisi muutakin.

Noin. Taitaa olla tarpeellista vähän selittää. Kun minä, meinaan, olen ennen ollut.

Konekiväärikomppania tukee kiväärikomppanioiden hyökkäystä. Koskelan joukkue, ja sen 1. ja 2. konekivääriryhmä, joita romaani seuraa, tulevat vänrikki Kariluodon 4. kiväärijoukkueen taakse avuksi. Mutta Kariluodon kiväärimiesten on rynnäköitävä edellä.

Puhutaan puoliääneen. Valoisan aamuyön hiljaisuus tuntuu painostavalta, sydämet takovat. Kuusikossa kulkee raja.

Äkkiä paukkuu. Joka mies syöksähtää maahan, paitsi Koskela ja Lehto. Oma patteri.

Emme saa tietää, syöksyikö myös Kariluoto maahan. Hän kävelee levottomana ketjua edestakaisin ja yrittää puhua huolettomasti, mutta ääni on kankea eikä henki tahdo riittää.

Taas odotetaan puoli tuntia. Sitten ketjua pitkin kulkee käsky: liikkeelle.

Ylitetään raja. Hiivitään kuiskaillen puulta puulle. Yli niityn. Jatketaan.

Silloin paikalle ryntää kenttäkeittiön vauhkoontunut hevonen. Farssi on valmis.

Hevonen saadaan taltutetuksi. Myöhemmin kenttäkeittiöstä etulinjassa kerrotaan reteitä juttuja.

Taas hiivitään. Kun ensimmäinen sarja sitten räsähtää, se on kokemattomista miehistä jo täyttä taistelua.

Koko vyö yhteen menoon, totesi joku.

Koko vyö.

Siellä jo miestä kylmenee.

Hiljenee taas. Kahdessatoista tunnissa he ovat edenneet vasta pari kilometriä. On jo myöhäinen iltapäivä. On tultu suoaukean laitaan. Vasta nyt sota alkaa.

Tämä on sotaa. Parin päivän päästä tajuatte kaiken tällaisen, sanoi Koskela.

Kertoja siirtyy seuraamaan vänrikki Kariluotoa ja hänen tulikastettaan. Toinen luku on tihentyvän jännityksen ja vänrikki Kariluodon luku. Hänen on pystyttävä ylittämään suoaukea, jonka toisella puolen on vihollinen. Suojaa ei ole. Riittääkö motivaatio ja uhrimieli?

Rintamalle on saapunut myös reserviläisiä. Yhtä heistä seurataan hetki. Hän on jo iäkäs, kamppeet ovat mitä sattuu, ja hän saa mennä puolijuoksua tykkinsä perässä.

Vanhimmat reserviläiset olivat kesällä 1941 45-vuotiaita. Reserviläisten yläikärajaa oli nostettu viidellä vuodella, ja liikekannallepanossa oli kutsuttu ikäluokat 1896-1918. Niinpä rivissä oli peräti 475 000 miestä.

Se tarkoitti sitä, että rintamalla oli sekä isiä että poikia, kuten Tuntemattomassa sotilaassakin kerrotaan. Tuon ajan 40-vuotias ei yleensä ollut yhtä vetreä kuin nykypäivän kaupunkilainen, kuntosalilla käyvä nelikymppinen, 45-vuotiaista puhumattakaan. Todennäköisesti Linnan kuvaama säälittävä reserviläisvanhus on juuri tuon ikäinen.

Nämä 45-vuotiaat papat eivät kauan rintamalla viipyneet. Vuosiluokka 1896 kotiutettiin jo kuukauden kuluttua, 19. heinäkuuta.

Mitä tiedämme Tuntemattoman sotilaan pataljoonasta? Sen komentaja on majuri Sarastie. Pataljoonassa on esikuntakomppania, huolto-osasto, kolme kiväärikomppaniaa, konekiväärikomppania ja kevyt kranaatinheitinjoukkue.

Saamme tietää, että ensimmäistä kiväärikomppaniaa johtaa kapteeni Helminen ja kolmatta luutnantti Autio, vänrikki Kariluodon esimies.

Mutta suurin mielenkiinto kohdistuu konekiväärikomppaniaan, jota johtaa kapteeni Kaarna. Hänellä on kolme joukkueenjohtajaa: Lammio, joku länsisuomalainen ja Koskela. Linna ei siis ole nimennyt toisen joukkueen johtajaa, vaikka ilmaisee mistä päin Suomea hän on. Joskus kirjailija on nimennyt ohivilahtavia hahmoja ja joskus jättää antamatta nimen varsin keskeisellekin henkilöhahmolle. Linna oli hyvin tarkka nimeämisessään, pyöritteli nimiehdotuksia pitkään ja näki vaivaa, että ne vaikuttaisivat aidoilta. Aidon kuuloisia niistä tulikin. Kiinnostavaa, että joukossa ei ole yhtään ruotsinkielistä nimeä, vaikka kyllä näin suuressa otoksessa suomalaisia pitäisi jo olla.

Koskelalla on joukkueessa neljä konekivääriä. Tutustumme vain kahteen ensimmäiseen ryhmään, joita nimitetään puolijoukkueeksi. Tämän puolijoukkueen johtajaksi on nimetty alikersantti Hietanen. Hän on siis Koskelan oikea käsi. Toista joukkueenjohtajaa ei nimetä, mikä saattaa johtua siitä, että toista puolijoukkueen johtajaa ei ollut. Se oli tavallista. Olisikin ollut outoa, jos niin läheistä Koskelan alaista ei olisi mainittu koko kirjassa.

Ensimmäistä ryhmää tai kivääriä johtaa alikersantti Lehto, toista alikersantti Lahtinen. Lehdon ryhmään kuuluvat aluksi ainakin Kaukonen, Rahikainen, Riitaoja ja Vanhala. Lahtisen ryhmästä saamme tietää hänen lisäkseen vain Määtän, Salon ja Sihvosen, loput jäävät nimeämättä. Lahtisella on kuitenkin Lehdon mukaan enemmän miehiä kuin hänen ryhmässään, ja kuudennessa luvussa Lahtinen luovuttaakin omasta porukastaan Lehdolle Sihvosen. Lehdon Kaukonen on kaatunut heti alkuvaiheessa.

Meille ei siis kerrota kaikkia nimiä Lehdon ja Lahtisen ryhmistä, ainakin pari miestä puuttuu. Linna ei todennäköisesti ole saanut luontevasti mukaan useampia persoonia, ja on jättänyt heidät kertomuksesta pois. He ovat ikään kuin haamuina mukana, nimettöminä ja kohtalottomina.

Konekivääriryhmään kuului tavallisesti kiväärinjohtaja, viisi konekiväärimiestä ja ajomies. Ryhmät jäivät usein vajaaksi, eikä Tuntemattoman sotilaan ryhmillä tunnu olevan ajomiestä. Oli ryhmänjohtaja, ampuja, lataaja, tähystäjä, patruunankantajia. Kaikki osasivat kaikkien tehtävät, mutta nuoremmat ja taitamattomammat oli laitettu patruunankantajiksi.

Konepistooleja oli sodan alkuvaiheessa vain yksi kivääriryhmää kohden. Konepistoolimiehet toimivat ainakin tässä kohtauksessa tiedustelijoina.

Lisäksi konekiväärikomppaniaan kuului panssarintorjuntajoukkue ja huoltojoukkue.

Ensimmäinen taistelu on lyhyt. Vastustaja vetäytyy, eikä siitä nähdä kuin yksi pakoon juoksija. Silti tulitus on ankaraa.

Vastustaja on tarkempi: suomalaisista kaatuu ainakin kuusi. Ensimmäisestä komppaniasta neljä, joista yksi upseeri. Konekiväärikomppaniasta kapteeni Kaarna ja Kariluodon joukkueesta sotamies Vuorela. Hänestä saamme tietää vain, että hän on jonkun toisen kanssa samasta pitäjästä, mökkiläisen poika. Kariluoto kirjoittaa omaisille paatoksellisen kirjeen.

Onnettoman mökkiläispojan ruumis kuvataan tarkemmin kuin mikään toinen romaanissa. Häntä kannetaan nolosti riu'ussa. Kuolleen näkeminen kauhistuttaa miehiä. He eivät ole vielä tottuneet siihen.

Löytyy sittenkin yksi vihollisruumis, vieläpä luutnantti. Se on monelle ensimmäinen venäläinen, jonka he näkevät. Vihollisella on kasvot: saamme tietää hänestä nimen, syntymäajan ja -paikan. Hän oli 25-vuotias, kotoisin Vologdasta ja hän huolehti hyvin hygieniastaan, hoiti kynsiään ja pirskotteli jopa hajuvettä. Venäläinen on paitsi ihminen myös hyväntuoksuinen. Nykyaikaan siirrettynä hänellä olisi taistelukentällä mukanaan pesupussi ja deodorantti.

Tulee vaikutelma, että kirjailija on pidätellyt itseään: hän olisi halunnut kertoa vielä enemmän tästä hyväntuoksuisesta vihollisesta, ensimmäisestä, jonka kirjan sotilaat surmaavat.

Luutnantti Braskanov on havainnut suomalaisten lähestyvän, varmasti jo hyvissä ajoin. Hän on seurannut heidän ryhmittymistään suon reunaan ja valmistellut irtautumisen. Tai sitten hän on kokenut kollegansa kapteeni Kaarnan kanssa saman kohtalon yrittäessään olla miehilleen esimerkiksi.

Nuoren luutnantin elämä päättyy suonlaitaan. Suomalaiset karttelevat ensin ruumista, mutta sitten Rahikainen menee laskemaan sillä leikkiä, ja kunnioitus katoaa. Äkkiä taskut on käännetty, vyö, laatat, kynsienhoitovälineet ja hajuvesipullo poissa. Parfyymia läimitään likaisiin naamoihin ja keikistellään huulet törröllään. Huolitellusta Braskanovista tulee ryöstetty ja häpäisty ruumis, joka jää makaamaan taskut käännettyinä.

Linna kääntää vanhan ryssänhaju-stereotypian nurinpäin. Venäläinen on hyväntuoksuinen ja huoliteltu, suomalaisten haju melkein löyhkää tekstistä.

Sotaromaanissa kerrotaan, että lompakosta löytyneissä ruplissa on Leninin kuva. Sen vinoille silmille naureskellaan. Kohta on jätetty pois lopullisesta versiosta. Nuoret miehet ovat nyt kohdanneet ensimmäiset kuolleensa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi