Luku 3: Tappamisen meininki

Tässä intensiivisessä luvussa nuorille miehille tulee tappamisesta tuttua. Se on täynnä kuolemaa, pelkoa ja julmuutta. Paarit ovat "verestä tahmeat".

Ensimmäinen taistelu suoaukealla oli sekavaa törmäilyä, ja vihollinenkin katosi asemistaan. Nyt vastassa on linnoitettu asema konekivääribunkkereineen. Kuvaus perustuu JR 8:n käymään Havuvaaran taisteluun, jossa Väinö Linnakin oli mukana.

Vänrikki Kariluoto on kertomuksen keskiössä, samoin konekiväärikomppanian ensimmäinen puolijoukkue eli 1. ja 2. konekivääri. Toisesta puolikkaasta emme saa tietää mitään.

Hyökkäys kuvataan pitkälti vänrikki Kariluodon kautta. Häneltä vaaditaan paljon henkilökohtaista rohkeutta, ja hän myös kykenee piiskaamaan itsensä suorituksiin, joita häneltä olisi ollut vaikea ensimmäisenä päivänä odottaa. Tämä on hänelle huumaavan menestyksen ja itsetunnon aikaa.

Mutta hinta on hirveä. Romaanissa miehet puhuvat, että kolmannes on pelistä poissa. Jos he puhuvat komppaniastaan, silloin kaatuneita ja haavoittuneita olisi ehkä nelisenkymmentä. Poikia on "kuusen juurella pitkä rivi".

Tosielämässä JR 8:sta kaatui Havuvaarassa (ja Pahkavaaran tienhaarassa) 41 miestä, haavoittuneita oli 67 ja neljä katosi.

Romaanissa Koskelan joukkueesta kaatuu ainakin sotamies Kaukonen, ja Kariluodon joukkueesta ryhmänjohtaja ja kolme miestä.

Komppanian on vallattava kaksi konekivääribunkkeria. Kysymys on taas siitä, saako Kariluoto miehensä mukaan rynnäkköön heidän nähtyään tovereittensa kaatuvan. Itse hän on valmis.

Kaikki tapahtuu vajaan sadan metrin matkalla, ylämäkeen. Kuuttakymmentä metriä edetään toista tuntia. Hyökkäykseen raahataan vielä painava konekiväärikin ja sen jykevä jalusta.

Koskelan kasapanos laukaisee vihdoin tilanteen. Suomalaisten käyttämä kasapanos oli kehitetty talvisodan alla panssarivaunujen torjuntaan sekä bunkkerien tuhoamiseen. Kasapanoksissa oli TNT.tä kaksi, kolme tai neljä kiloa. Suurin riitti tuhoamaan 30 tonnin panssarivaunun.

Räjähde oli metallilaatikossa puisen varren päässä. Räjäytin oli varressa.

Koskela sitoo ansalangalla varsista yhteen kaksi nelikiloista kasapanosta ja heittää pakettia kymmenen metriä, ja vielä hankalasta asennosta.

Havuvaaran kansakoulunmäen valtaus on todellinen tapahtuma, joka käy varsin pitkälle yksiin kirjan kuvauksen kanssa. JR 8:n ensimmäinen pataljoona valtasi 9. heinäkuuta vuonna 1941 kansakoulun maastoon linnoittautuneiden venäläisten asemat.

Havuvaaran kylä sijaitsi Soanlahden pitäjässä vain noin 15 kilometrin päässä Suomen rajasta. Kiteen kirkonkylään ei ole matkaa kuin nelisenkymmentä kilometriä. Seutu oli harvaan asuttua ja vaikeakulkuista korpi- ja vaaramaastoa. Lampi, jonka tienoille ammutaan nelisenkymmentä venäläistä, lienee ollut Havulampi, suosittu uima- ja pyykinpesupaikka.

Jatkosodan hyökkäysvaihe vaati yhtä paljon uhreja kuin koko talvisota. Karjalan takaisinvaltaamisesta maksettiin erittäin kalliisti tällaisissa Havuvaaran kaltaisissa taisteluissa.

Samoilla seuduin sattui Linnaa syvästi järkyttänyt yllättävä tykistökeskitys kesken marssin. Linnan koko konekivääriryhmä sai surmansa, vain hän itse selviytyi ihmeen kaupalla. Luvun alun äkillisessä kranaattitulessa on ilmeisesti muistuma tuosta tapahtumasta.

Nyt miehet oppivat tappamaan, siihen tulee suorastaan hinku. Kun Koskelan ja Kariluodon yksiköt yllättävät pellolta 40-henkisen vihollisjoukon, he pääsevät ampumaan mielin määrin suojatonta vihollista. Kariluodolla on vain pistoolinsa, hän tempaa kiväärin alaiseltaan, joka jää ilman asetta. Tämä mankuu kaveriltaan:

-Anna nyt minäkin yhden edes. Minä en saa ollenkaan.

Miehet ovat verestä päihtyneitä. Ja välittömästi tappamisen, ruumiiden ja haavoittuneiden vaikerruksen jälkeen käydään kiistelemään sokerista, vitsaillaan ja puhutaan naisista. Se tuntuu oudolta, mutta ei liene syytä epäillä Linnan kuvauksen todenmukaisuutta. Tuttujen miesten kuolema ei ole ilmeisesti mennyt tietoisuuteen asti. Vain Riitaoja on järkyttynyt – ilmestyttyään typerästi hymyillen piilosta.

Armeijan johto on valmis maksamaan suuren uhrin bunkkerilinjan puhkaisusta Havuvaarassa. Kertoja epäilee, että kysymyksessä ovat olleet teoreettiset kartalla tehdyt suunnitelmat, joiden mukaan arvioitiin "painopisteitä". Sotaromaanissa kertoja jää paheksumaan näitä "painopisteitä" pitkäksi toviksi, sormi kiusallisesti pystyssä. Tuntemattoman sotilaan lopullisesta versiosta paheksunta on jätetty pois.

Kertoja antaa myös ymmärtää, että Havuvaarassa oli ennen muuta kysymys pataljoonan ja rykmentin komentajien henkilökohtaisesta kunnianhimosta. "Herrat tienaa nappeja."

Valtavat tappiot eivät estä Tuntemattoman sotilaan miehiä nauttimasta illan rauhasta. Lyhyt tunnelmakuvaus on kirjan parhaita, se laajenee nautinnollisesta mahorkkasätkästä yhä laveammalle yhä ylemmäs, pilviin saakka.

Sitten he alkoivat kääriä mahorkkasätkiä kaatuneiden vihollisten taskuista löytämästään mahorkasta. He makailivat nurmikolla ja tarinoivat. Koko maailma tuntui rauhalliselta, niin kuin sotaa ei olisi olemassakaan. Villiytynyt kylämaisema oli kaunis. Viljelemättä jääneet pellot kukkivat kirjavanaan, ja vahva heinä tuoksui voimakkaasti. He hengittivät keuhkoihinsa raikasta iltailmaa. Taivaalla levisi laaja pilvirintama hämärtäen illan. Sade oli varmaan tulossa.

Mutta kohta kuuluu jo lähetti Mielosen huutelu: "Valmistautukee. Hyökkeemään, hyökkeemään."

Miesten mielestä on epäoikeudenmukaista, että heitä pidetään hyökkäyksen kärkenä. Professori Pekka Liljan mukaan rykmentinkomentaja Autti myönsikin suoraan paljon vähäisempiä tappioita kärsineelle reserviläispataljoonan komentajalle, että hän oli päästänyt heidät helpommalla ja käyttänyt etupäässä nuoria varusmiespataljoonia. Reserviläispataljoonan komentaja oli näet valitellut jääneensä vähemmälle kunniamerkkien jaossa.

Autti myönsi senkin, että hän valitsi rykmentilleen vaikeimmat tehtävät divisioonassa, koska katsoi kärsineensä talvisodan jälkeen nimityksissä ja kunniamerkeissä. Miesten uumoilut herrojen nappien tienaamisesta pitävät paikkansa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi