TUNTEMATTOMAT SOTILAAT

Luku 9: Kylmää tappamista

Yhdeksäs luku on kylmä ja luminen. Tätä ennen sotilaat ovat talsineet märissä metsissä ja soilla, nyt on lumi maassa, ja sitä on paljon.

Ensilumi satoi jo edellisen luvun lopussa, kun konekiväärikomppania joutui lähtemään Petroskoin kasarmeista. Pettymys oli suuri, ja joukossa oli jo syntyä kapina.

Nyt ollaan jo Syvärin eteläpuolella. Tarkkaa paikkaa ei tosin mainita, mutta tapahtumat viittaavat taisteluun Goran kylästä. Syvärin eteläpuolella ei rintama ollut enää yhtenäinen, vaan yhteyttä pidettiin partioin. Pakkanen oli ankara, väliin lähemmäs 40 astetta.

Kaksi sotilasta on saanut kuolemantuomion. Toisin kuin odottaisi, tuomio ei tule kieltäytymisestä, vaan tuomitut ovat lähteneet vartiopaikaltaan ja kieltäytyneet palaamasta sille.

Kahden oman sotilaan teloitus on romaanin taitekohta. Jos alussa on ollut innostusta, tämän jälkeen se on tiessään. Kirjassa sotilaat eivät voi ymmärtää eikä käsittää loppuun uupuneitten miesten saamaa tuomiota. Siihen palataan useaan otteeseen aivan romaanin loppuun saakka.

Eteneminen on pysähtynyt Syvärin ylityksen jälkeen, ankara talvi on tullut. Saksalaiset eivät olekaan saaneet Moskovaa vallatuksi. Ja sitten tulevat nämä teloitukset.

Oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt on väitöskirjassaan tutkinut sodan ajan kuolemaantuomittuja. Hänen mukaansa tämä JR 9:ssä Syvärin rintamalla 20. joulukuuta 1941 sattunut tapahtuma on hyvin tunnettu ja dokumentoitu. Tapaus oli ainutkertainen jatkosodan alkuvaiheessa, ja siitä puhuttiin paljon.

"Teloitukset aiheuttivat paljon keskustelua, sillä niistä tiedotettiin paljon. Niitä ei yritetty millään lailla salata."

Itse asiassa päinvastoin, aivan niin kuin Tuntemattomassa sotilaassa, jossa majuri Sarastie pitää joukoilleen tiedotustilaisuuden, antaa päiväkäskyn.

Näistä teloituksista on sittemmin kirjoitettu paljon, muun muassa puolustusvoimain komentaja Yrjö Keinonen käsitteli niitä laajasti muistelmissaan. Myös Jukka L. Mäkelä kirjassaan Marokon Kauhu kertoi tapahtumien kulun. Hänen tietonsa olivat peräisin haastattelunauhoituksista.

Teloitukset tapahtuivat naapurirykmentti JR 9:ssä. Tuomitut olivat korpraali Voitto Ahomäki ja sotamies Toivo Mäkelä. Molemmat olivat kotoisin Pohjanmaalta. Ahomäki oli 25-vuotias maanviljelijä, hänellä ei ollut perhettä. Ahomäki oli ollut jo talvisodassa ja häntä pidettiin pätevänä konepistoolimiehenä. Mitään poliittisia syitä kieltäytymiseen ei ollut, Ahomäki oli kuulunut suojeluskuntaankin.

Sotamies Mäkelä oli 24-vuotias kaivosmies, naimaton.

Molemmat vetosivat uupumukseen ja siihen, että hermot eivät kestäneet. Alun perin kieltäytyjiä oli ollut useampia, mutta vain nämä kaksi pysyneet kannassaan. Ahomäki esitti vaatimuksia ja Mäkelä yhtyi niihin. He vetosivat muun muassa siihen, että lepovuoroa oli jo useaan kertaan heille luvattu.

Miehiä yritettiin taivutella, mutta he sanoivat menevänsä mieluummin pikaoikeuteen. He olivat ilmeisen vakuuttuneita siitä, että saisivat linnatuomion, ja sitä he juuri tavoittelivatkin. Aikaisemmin syksyllä oli JR 29:ssä ollut joukkokieltäytymisiä, joista kenttäoikeus tuomitsi kuritushuonetuomioita. Vankilaan lähti silloin peräti 216 miestä. Etulinjasta omin luvin poistuminen alkoi Syvärillä olla jo suhteellisen tavallista, ja ilmiö huolestutti päällystöä.

Miehille annettiin vielä 12 tuntia miettimisaikaa, mutta Ahomäen johdolla he halusivat edelleen mieluummin oikeuteen kuin linjaan.

Vielä kun oikeudenkäynti alkoi, Ahomäki esiintyi itsevarmasti ja sanoi istuvansa kohta vankilassa, mutta toiset palaavat kotiin rampoina, jos palaavat.

Oikeuden päätös oli sokki kaikille. Ahomäki ja Mäkelä anoivat säikähtäneinä armoa ja lupasivat palata linjaan, jos tuomio kumottaisiin. Sitä ei kumottu, eikä kenraali Svensson suostunut edes lykkäämiseen, sillä jos tuomion täytäntöönpano olisi mennyt yli 24 tunnin, se olisi pitänyt käsitellä uudelleen sotaylioikeudessa.

Tuntemattomassa sotilaassa teloitus kuvataan tarkasti. Toisen, "kookkaan ja suoraryhtisen", tuomitun käytös teloittajiensa edessä on suorastaan ylväs. Hänellä on "hyvin miehekkäät ja lujat kasvot". Hän pilkkaa avoimesti teloittajiaan, kieltäytyy ottamasta sidettä silmilleen ja katsoo rävähtämättä sotapoliisien kiväärinpiippuihin. Toinen, vanhempi mies, on alistunut ja hiljainen.

Kuvaus on täyttä fiktiota ja muistuttaa elokuvien teloituskohtauksia.

Onneksi Tuntemattomasta sotilaasta jätettiin pois kaikkein rasittavin paatos: Tuo katse, joka tuijotti kiväärinpiippuihin, kertoi sielusta, jonka mittoihin hänen teloittajansa, tuomarinsa ja noiden tuomarien toimeksiantajat eivät milloinkaan ulottuisi. Sokeina he jatkaisivat toimiaan, sokeina elämää kohtaan.

Keinosen saaman kuvauksen mukaan toinen syytetyistä romahti polvilleen ja rukoili armoa, toinen oli täysin turtunut. Mäkelän kirjassa tapauksen todistajat seisoivat niin kaukana, etteivät kuulleet vuorosanoja. Teloitukset tehtiin lumisessa joentörmässä.

Jostain syystä dramaattisesti kuvattu kohtaus päättyy löysästi, suorastaan löpsähtää:

Aika sai jälleen tapahtuman täytteekseen.

Teloituksista puhuttiin paljon, se järkytti suomalaisia syvästi. Huhuja liikkui. Virallisen kertomuksen mukaan tapauksella oli "erittäin terveellinen vaikutus kuriin". Hiippareita tai kieltäytyjiä ei sen jälkeen esiintynyt.

Linna itse oli hyvin pettynyt ja järkyttynyt. Hänen mielestään vaikutus oli täysin päinvastainen: heitä uhkailtiin.

Jaakko Syrjän mukaan "tämä oli täysin uusi ajatus miehille, jotka olivat ehkä purnanneet nälkää, levon puutetta ja tyhmää tai väärää käskyä vastaan, mutta olivat silti taistelleet tosissaan ja olleet maansa puolesta motivoituneita."

Tässä kohdassa romaanin toimittaja on tehnyt pisimmät poistonsa, puolitoista sivua. Tyylinvaihdos on kieltämättä jyrkkä: kertoja muun muassa kuvaa teloituksen toimeenpanijoita matalaotsaisiksi "à la Lombroso". Se on viittaus viittaa italialaiseen Cesare Lombrosoon, joka yritti luoda luonnetyyppejä kasvonpiirteiden ja muiden fyysisten ominaisuuksien perusteella.

Paasaava sävy tuo mieleen vuolassanaisen pakinoitsijan:

Ja niin kuin aina heidän kaltaistensa ihmisten kysymyksessä ollessa, yrittivät nämäkin tehdä omat virheensä muiden rikoksiksi kenttäoikeuden ja ja yhteislaukauksen avulla. Mitään järkeä tuossa teloittamisessa ei tietenkään ollut, Suomen armeijasta kysymyksen ollessa se pitäisi tietää siitäkin huolimatta, että Herra ei oli liiemmälti ymmärrystä siunannut.

Karjalan Armeijan eteneminen on tullut taitekohtaan.

Lahtisen kuolema sen sijaan on romaanin komeimpia jaksoja, ankaran pakkaspäivän kuvaus. Lahtinen kuolee kaukana idässä, paksuun lumeen hangessa sihisevän kuuman konekiväärin viereen. Hän on ollut oikeassa: Huonosti tässä käy. Mitä varten tänne oikein on tungettu?

Ja heti Lahtisen kuoleman perään seuraa Rokan uroteko, jossa hän yksin tuhoaa koukkausta yrittäneen vihollisyksikön.

Yhdeksänteen lukuun on kirjoitettu peräkkäin kolme hyvin tiheää ja dramaattista kohtausta. Kertomuksen rytmin kannalta sitä voi pitää ongelmallisena, sillä Lahtisen kuolema ja Rokan taistelu syövät toisiaan. Ilmeisesti Linna on halunnut kertoa Rokan verilöylyn tässä, koska se on silloin kronologisesti oikealla paikallaan. Hän ei ole halunnut siirtää sitä myöhemmäksi, vaikka toiseen talveen, koska se ei silloin vastaisi tositapahtumien järjestystä. Linna pyrki olemaan tarkka sotahistoriallisissa yksityiskohdissa. Rokan konepistoolisoolo vaati lunta ja pakkasta, joten sitä ei voinut sijoittaa kesäänkään.

Lahtisen ryhmän taistelu muistuttaa I/JR8:n koukkausta Goran kylän saarrostamiseksi. Kylään johtaneen huoltotien katkaisi todellisuudessa luutnantti Yrjö Keinosen jääkärikomppania, ja Linnan pataljoona hiihti metsien läpi paikalle varmistamaan katkaisupaikkaa.

Rokan kohtaus taas vastaa Viljami Pylkäksen toimia Pertjärvellä pari kuukautta myöhemmin. Siellä Pylkäs pysäytti hyökkäävän vihollisosaston lainaksi ottamallaan konepistoolilla. Rykmentin sotahistoriassa ei kerrota mitään Pylkäksen ansioista vaan todetaan vain luutnantti Tiaisen karkottaneen vihollisosaston Vasomjärven luoteispuolelta. Pylkäksen ja Rokan persoonat menivät niin sekaisin, että myöhemmin on ollut vaikea sanoa, mikä on peräisin romaanista ja mikä Pylkäksen sotakokemuksista.

Rokan konepistoolinäytös on Tuntemattoman sotilaan kuuluisimpia kohtauksia. Hänet on lähetetty pitkälle levitetyn ketjun päähän estämään mahdollista saarrostusta. Mukaansa hän ottaa vieressä olleen sotamiehen ja konepistoolin. Kannetttavaksi otetaan niin paljon patruunoita kuin saadaan kulkemaan. Myöhemmin käy selväksi, että patruunoita on ainakin 15 kiloa.

"Miun kansain on nii lustii jot hitto."

Kuu paistaa ja metsä on paksussa lumessa. Silloin näkyviin astuu suuri vihollisosasto, parijonossa, ilman tunnustelijoita. Vihollinen ylittää suoaukeata.

– Täs on täyvet lippaat. Sikäls ko mie ompelen ne tyhjäks, sikäls sie täytät ne...Jos sie ossaat laulaa ni hyrehi hiljaksee. Se pittää mielen kepiän.

Rokka ampuu ensin kärjessä kulkevan upseerin ja siirtyy sitten ampumaan joukon häntää. Lyhyillä sarjoilla hän estää vihollisia pääsemästä pakoon, kaataa metsän laitaan ehtineet vähän ennen pelastumista, osuu hangen alle ryömineisiin, lopettaa huutavat haavoittuneet.

Kertojan mukaan hän tikkaa kuin ompelukone ja puhelee välillä mukavia. Hän "sahhaa siult puol päätä pois. Noin...noin...noin. Katso mite männöö hange sisäl. Näät sie mite hank lakoaa tuost...Et sie hitto petä Roka Anttii."

Sävy on kepeä, aivan kuin olisi kysymys urheiluselostuksesta tai tietokonepelistä, jossa ukonkuvia ponnahtaa esiin ja räiskitään alas. Sellaisena se myös usein suomalaisten kollektiivisessa tajunnassa muistetaan, ja niin se usein myös tulkitaan, suorastaan hauskana kohtauksena.

Mutta tarkkaan luettuna kertoja sanoo, että "Rokka tappoi kylmästi harkiten". Hän puhuu "kamalasta teurastamisesta". Rätinän seasta kuuluu "sydäntäsärkevää valitusta ja avunhuutoa". "Häikäilemätön tappaminen" tuntui "luonnottoman kaamealta".

Lumisella suoaukiolla kuoli ihmisiä vähän väliä. Epätoivoinen pakenija koetti kahlaten juosta kohti metsänreunaa, ja kenties toivo jo alkoi elää hänen mielessään, kun hän pääsi sen varjon piiriin.

Kuunvalossa Rokan irvistävä hymy saa hänet näyttämään "nauravalta perkeleeltä".

Kun liike suoaukealla lakkaa, kuunvalossa kylpevältä suoaukelta kuuluu vain hiljaista valitusta, jonka perään heti nakuttaa Rokan konepistooli kuivasti ja lyhyesti. "Kylmä tappaja hallitsi saalistaan".

Rokka ampuu kaikkiaan 17 lippaallista ja konepistoolin piippu laajenee pilalle, mutta hyvin hän osuu silläkin. Rumpulippaassa on 70 patruunaa. Lampinen on vieressä täytellyt kauhusta suunniltaan uusia lippaita pahvisista patruunalaatikoista. Ei ole helppoa asetella pelosta ja kylmästä tärisevin käsin pieniä patruunoita oikeinpäin rumpulippaaseen ja saada jousta viritetyksi, mutta Lampinen onnistuu pelostaan huolimatta.

Mitä vastustajista tiedetään? Tuolla rintamanosalla suomalaisia vastassa oli pelättyjä "siperialaisia" eli 114. Divisioona.

Professori Ohto Mannisen mukaan divisioona saapui lokakuun alussa Syvärin eteläpuolelle Uralilta, jossa se oli reservinä saksalaisten varalta. Joukko-osasto oli peräisin hyvin kaukaa, Baikalin takaa, ja oli ollut aikaisemmin sijoitettuna Mongoliaan.

Mannisen mukaan 114. Divisioona oli kantadivisioona, se oli hyvin koulutettua ja nuorta joukkoa. Siperialaiset olivat tottuneet ankariin talviolosuhteisiin ja varustus oli hyvä: paljon automaattiaseita ja hyvät talvikamppeet. Sen myös suomalaiset panivat merkille, ja siperialaisten huopatossut olivat hyvin haluttua sotasaalista. Suomalaiset pitivät omia varusteitaan heikompina.

52 kaatunutta. Satakunta äitiä ja isää saa joskus lohduttoman viestin mantereen toiselta reunalta Suomesta. Vaimoja, lapsia, sisaruksia – itkijöitä on paljon. Sitten joskus, kun viesti karjalaiselta suoaukealta tulee perille.

Millaiset elämät päättyivät Rokan kuivasti ja lyhyesti tikkaavaan tuleen?

1. Esikoispoika, jota pidettiin harvinaisen etevänä.

2. Ainut poika, levoton ja kärsimätön

3. Nuori isä, vähän viinaanmenevä mutta lämminsydäminen.

4. Se orpo, jota kukaan ei muista edes nimeltä.

5. Se, joka lapsena elvytettiin avannon reunalla.

6. Se aina virnuileva pikkuveli.

7. Se, jonka henki haisi kalalta.

8. Nuori mies, joka kirjoitti runoja. Aika huonoja.

9. Isä, joka puhui aina neuvokkaasta tytöstään ja reippaasta pojastaan.

10. Veli, joka oli luvannut huolehtia siskostaan.

11. Poika, joka oli ainut mitä äidillä oli enää elämässä jäljellä.

12. Poika, jonka äiti oli kuollut ja isä juopotellessaan unohtanut.

13. Veli, jonka molemmat veljet olivat kaatuneet jo kesällä.

14. Mies, jonka olemassaolosta hänen vaimonsa kiitti Jumalaa joka ilta ja aamu.

15. Poika, joka oli vanhojen vanhempiensa ainut puheenaihe.

16. Poika joka yski huolestuttavasti.

17. Nuori mies, joka oli käynyt Moskovassa ja haaveili siitä pitäen paluusta sinne.

18. Uskovainen.

19. Poika, jonka äiti näki enneunen ja herätti kirkunallaan koko pirtin.

20. Varas, jonka kätköä ei koskaan löydetä.

21. Isä, joka huusi hangella lastensa nimiä, pitkään, ennen kuin häneen osui uudestaan.

22. Mies, jonka pojasta olisi tullut kosmonautti.

23. Se, joka ei syönyt lihaa.

24. Se, joka kertoi rivoja juttuja. Joissain sekaannuttiin eläimiin.

25. Se 19-vuotias, jota kiusattiin ja jonka kuultiin iltaisin nyyhkyttävän.

26. Teknikumin opiskelija, joka oli kuulemma hyvä geometriassa.

27. Atleettinen urheilijanuorukainen, joka oli mielellään ilman paitaa.

28. Isoveli, joka kirjoitti kirjeitä pikkusiskolleen ja jota sisko rajattomasti ihaili.

29. Se hidasälyinen, jonka sylki roiskui puhuessa.

30. Se irkutskilainen, jota syytettiin varkaaksi - ja joka oli varas.

31. Isä, jonka lähdön jälkeen visivuotias lakkasi puhumasta.

32. Isä, joka ei tiedä poikansa kuolleen.

33. Se, joka hysteerisesti pelkäsi haavoittuvansa silmiin.

34. Se, jolle Stalin puhui öisin.

35. Kaksonen, joka halusi insinööriksi.

36. Se toinen kaksonen.

37. Se, joka yritti opiskella kirjasta englantia, mutta kompastui do-apuverbiin.

38. Nyrkkisankari, joka oli humalassa piessyt numero 30:n.

39. Se, jolla oli aina vatsa kipeä.

40. Nuori kolhoosilainen, jossa piili syöpä.

41. Poika, jolle isä oli antanut oman etunimensäkin.

42. Poika, jonka lähtiäisiltana äiti keitti kiisseliä ja katsoi, kuinka tämä söi.

43. Se, joka ei koskaan peseytynyt.

44. Se runoja kirjoittava, joka yritti kuvitella meren.(Se, joka ampui Rokalle jakauksen ja jolta Rokka "sahasi puoli päätä pois".)

45. Se hento, joka paleli aina kauheasti.

46. Se suomensukuinen, joka osasi laskea suomeksi kymmeneen, mutta ei muistanut kuutosta ja kahdeksikkoa.

47. Poika, jolla oli kuusi sisarusta, kaikki tyttöjä.

48. Isä, suurikourainen ja hyväsydäminen, johon nuoremmat turvautuivat.

49. Se änkyttävä.

50. Finninen honottaja, jonka äiti oli paaponut pilalle.

51. Se hiljainen, jonka ajatukset jäivät kaikille salaisuudeksi.

52. Keihäänheittäjä, joka olisi Lontoon olympialaisissa voittanut Tapio Rautavaaran. Jos Neuvostoliitto olisi osallistunut.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi