lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TUUNAA TUOREEKSI

Korista koulutakkia

10.8.2007 0:00

jenni-justiina niemi

Koulu on taas muotia.

Koulu on taas muotia.

 Koulumuotiin lainataan tänä syksynä ripaus fantasiaa Harry Potter -kirjoista ja -elokuvista, joissa koulupukuja värittävät kirkkaat raitaneuleet.

Putkineuloksella muutat tavallisen bleiserin koulupukumaiseksi. Neulos ommellaan takin reunoihin, ja siitä saat muotoiltua oman logonkin. Nyöriä muistuttava putkineulos valmistuu nopeasti neulenukella, joka sopii esimerkiksi varsinaisen neulomisen alkuharjoitteluksi. Neulenukkeja myydään käsityökaupoissa. Internetistä löytyy kuvia tekniikan opetteluun.

Tarvitset: Bleiserin, ohuita erivärisiä villalankoja tai väriä vaihtavaa lankaa, neulenuken ja -puikon, ompelulankaa ja -neulan.

Tee näin:

1. Pujota villalanka neulenuken sisään, jätä langan pää roikkumaan nuken alapuolelle noin 10 cm:n pituudelta.

2. Kierrä lankaa naulojen ympärille kaksi kerrosta. Lanka kiertää jokaisen naulan ympäri vastapäivään.

3. Nosta alempi silmukka naulan yli neulepuikon avulla. Jokaiseen naulaan jää yksi silmukka.

4. Aloita neulominen kuljettamalla lankaa naulojen ulkoreunalla ja nostamalla silmukka aina langan yli. Kiristä kerältä tulevaa lankaa sormien välissä ja kierrä nukkea kädessä vastapäivään.

5. Kiristä työtä vetämällä alla roikkuvasta langasta. Valmis neulos tulee nuken sisältä.

6. Kun vaihdat lankaa, solmi langan päät yhteen hevosenhäntäsolmulla. Jätä solmu neuloksen sisään.

7. Päättely: katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi vastapäivään. Pujota langan pää neulan avulla putken sisään.

8. Mittaa bleiserin etureuna ja kauluksen reuna, neulo sopivasti putkineulosta. Tee samoin taskun läppien reunoille.

9. Ompele neulos vaatteen reunoihin käsin, pienin pistoin vaatteen värisellä langalla.

10. Suunnittele logo, neulo tarvittava määrä putkea ja ompele logo bleiserin rintaan.

11. Höyrytä valmis työ kevyesti höyryraudalla. Varo litistämästä neulereunaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.