4.9.2009 3:00
Nostalginen kahvikuppi on soma pesä nuppineuloille. Tyynyosa kootaan kolmesta topatusta kangasrenkaasta.
Mummin vintiltä, kesämökin kaapeista, ullakolta tai kellarista löytyy syrjään siirrettyjä, parittomia kahvikuppeja, joille ei oikein keksi käyttöä. Kankaan ja vanun avulla kuppi muuttuu näppäräksi neulatyynyksi – hyötytavaraksi ja silmäniloksi.
Neulatyynyyn voi hyödyntää kangasvaraston pienimpiäkin ylijäämätilkkuja: desilitran kahvikuppiin ommeltava tyyny ei vaadi paljon materiaalia.
Kupin väritys ja kuviointi ohjaavat tilkkuvalintoja. Nostalgisiin kuppeihin sopivat niin yksiväriset kuin kuviollisetkin puuvilla- ja sekoitekangaspalat.
Tilkkuvalinnoissa onkin suurin työ, sillä itse neulatyyny syntyy hetkessä. Ommeltavana on vain kolme pientä saumaa, jotta tilkut saa renkaiksi.
Kangasrenkaat täytetään vanulla ja sujautetaan sisäkkäin, ja tyyny on valmis. Alapintaa ei tarvitse huolitella, sillä kupin pesään painettuna se jää piiloon kupin pohjalle.
Tarvitset kahvikupin, kangaspaloja, sakset, vanua, puutikun, ompelukoneen ja -lankaa sekä nuppineuloja.
Neulatyyny
1. Leikkaa kolme kangaspalaa: 12 x 10 cm, 12 x 14 cm ja 12 x 20 cm.
2. Ompele kunkin tilkun 12 senttiä pitkät sivut yhteen oikeat puolet vastakkain paininjalan etäisyydeltä reunasta. Saat kolme kangasputkea.
3. Avaa saumavarat kynnellä painaen. Taita kukin putki kaksinkerroin leikkuureunat vastakkain. Saumat jäävät renkaan sisään.
4. Täytä sisin eli pienin rengas pulleaksi vanulla. Painele vanu puutikulla napakasti kangaskerrosten väliin.
5. Täytä keskimmäinen rengas kevyesti vanulla ja pujota pienen renkaan ympärille. Lisää vanua ja täytä pulleaksi.
6. Täytä ulointa rengasta vanulla, pujota sisempien ympärille ja täytä pulleaksi.
7. Tarkista, että renkaat asettuvat yläpinnoiltaan tiiviisti toisiinsa kiinni.
8. Paina tyyny kuppiin. Tarkista, että se asettuu napakasti paikoilleen. Lisää tarvittaessa vanua. Jos tyyny on liian korkea, poista vanua ja madalla leikkaamalla alhaalta.
9. Painele nuppineulat tyynyyn.
Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi