lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TUUNAA TUOREEKSI

Talven tamineet ojennukseen

5.10.2007 0:00

jenni-justiina niemi

Pukeminen sujuu, kun eteinen on järjestyksessä.

Pukeminen sujuu, kun eteinen on järjestyksessä.

 Lapsiperheen aamulähdöt voivat olla pieniä katastrofeja, jos ulkovaatteet eivät ole paikoillaan. Järjestystä eteisen kaaokseen tuovat selkeästi merkityt säilytyskorit. Pukemisrumbaa helpottaa, kun lapsikin tietää, mistä oma pipo ja tumput löytyvät.

Kuvaetiketti tehdään yksinkertaisesti ottamalla värikopio sukasta, piposta tai muusta asusteesta. Useimpia uusia kotitulostimia voi käyttää kopioimiseen.

Jos tykkää tietokoneen näpräämisestä, voi asusteet kuvata tai skannata ja kuvista muokata persoonalliset etiketit. Tärkeintä on, että jokainen löytää oman korinsa ja tietää heti, mitä siinä säilytetään.

Tarvitset: Kartonkia, värikopioita sukista, lapasista, pipoista ynnä muista, liimaa, kontaktimuovia, sirkkoja, rei'ittimen ja nyöriä.

Tee näin:

1. Leikkaa kartongista haluamasi kokoisia kortteja. Kuvan kortteja tulee kuusi kappaletta A4-kokoisesta kartongista.

2. Ota asusteista värikopioita. Pienennä kuvia noin 50–65 prosenttia, kortin kokoon sopiviksi.

3. Liimaa kuva korttiin. Päällystä kortti kontaktimuovilla.

4. Tee kortin yläreunaan reikä ja vahvista se metallisirkalla.

5. Pujota nyöri reikään ja solmi etiketti koriin.

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.