lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TUUNAA TUOREEKSI

Vanha villapaita paloiksi joulusisustukseen

15.12.2006 0:00

Jenni-Justiina Niemi

Sydämellinen sisäänkäynti.

Sydämellinen sisäänkäynti.

 Vanhalle, paksulle villapaidalle ei leutona talvena ole useinkaan käyttöä. Taidokkaasti neulotut kuviopaidat ansaitsevat silti päästä käyttöön.

Isosta, pesukoneessa huovutetusta paidasta riittää materiaalia moneen uuteen käsityöhön. Anna paidan kaunistaa kotiasi vaikkapa tyynynä tai koristeina. Villapaita-aarteita saatat löytää myös kirppiksiltä.

Tarvitset villapaidan, mielellään täysin villasta neulotun sekä puuhelmiä, rautalankaa, ompelulankaa ja -koneen.

Tee näin:

Pese paita pesukoneessa 60 asteessa. Villan ei tarvitse huopua peltimäiseksi, riittää, että se vanuttuu kevyesti. Höyrytä paita kuivana. Kuljeta silitysrautaa kevyesti neuleen pinnalla, jotta sen kuohkeus säilyy.

Sohvatyyny

1. Leikkaa ensin hihat irti. Leikkaa tyynykappaleet paidan etu- ja takakappaleista. Jätä olat kiinni toisiinsa.

2. Aseta kappaleet oikeat puolet vastakkain. Ompele tyynyn saumat ompelukoneella. Jos reunat purkautuvat, huolittele ne siksakilla. Pääntie jää kääntöaukoksi.

3. Käännä tyyny oikein päin. Laita sisätyyny päällisen sisään. Ompele pääntie kiinni käsin pienin pistoin.

Sydänkranssi

1. Piirrä sydämen kaava paperille. Leikkaa neuleesta kaavan avulla kaksi sydäntä.

2. Aseta kappaleet oikeat puolet vastakkain ja ompele ne yhteen ompelukoneella. Jätä sivulle kääntöaukko.

3. Käännä sydän oikein päin, täytä vanulla ja sulje aukko käsin pienillä pistoilla.

4. Pujota rautalankaan puuhelmiä ja kiinnitä lanka sydämen ripustuslenkiksi.

Kukkaruukun suojus

1. Ruukun suoja tulee helposti hihan yläosasta. Leikkaa hihasta noin 18 cm korkea lieriö. Leikkaa pohjaa varten ympyrä, halkaisijaltaan noin 16 cm.

2. Harsi ja ompele pohjaympyrä lieriöön.

3. Ompele yläreunaan käänne käsin pienillä pistoilla. Ompele reunan koristeeksi puuhelmiä.

Kuusen koristeet

1. Leikkaa jäljelle jääneistä paidan kappaleista minikokoisia lapasen tai sukan muotoisia kappaleita. Leikkaa kappaleet niin, että lapasen tai sukan suuksi tulee joustinneuletta.

2. Ompele kappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain. Käännä oikein päin.

3. Yhdistä koristeet rautalangalla, johon on pujotettu helmiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.