perjantai 24.5.2013 | Tuukka, Touko  Onnittele e-kortilla

Arvet esiin

19.5.2010 3:00

Nico Backström

Juho Kaitajärven oma tyyli on värikäs. Kuvausvaatteista hän mieltyi erityisesti mustiin keikarikenkiin. Hattu 25,95 e, Esprit. Kengät 29,95 e, H&M.

Juho Kaitajärven oma tyyli on värikäs. Kuvausvaatteista hän mieltyi erityisesti mustiin keikarikenkiin. Hattu 25,95 e, Esprit. Kengät 29,95 e, H&M.

Elämän jäljet näkyvät iholla. Erottuva arpi tai syntymämerkki voi kääntää päät – ja saada kantajansa miettimään ulkonäköä hieman muita tarkemmin.

"Pitkät katseet kyllä huomaa, mutta niihin myös tottuu", sanoo Juho Kaitajärvi.

Kaitajärvellä, 30, on kasvoissaan syntymämerkki, joka on pigmentiltään muuta ihoa punaisempi.

"Ikäviä kommentteja en juuri ole kuullut, mutta joskus baarissa on tultu kysymään, olenko ollut tappelussa", hän naurahtaa.

Kaitajärvi herättää huomiota myös persoonallisella tyylillään. Hän yhdistelee pukeutumisessaan vaikutteita uuden aallon elokuvista, kirpputorilöydöistä ja 1960-luvulta. Tyyliin kuuluvat muun muassa kauluspaidat ja lentolaukut.

"Ehkä syntymämerkkini vaikuttaa alitajuisesti niin, että minun on helpompi revitellä ulkonäöllä. On selvää, että kaikki panevat minut kuitenkin merkille", Kaitajärvi miettii.

Yhdelle tatuointi voi olla osa identiteettiä, arpi on sitä toiselle, sanoo parikymppinen opiskelija Minna Mäkitalo. Hänen tyyliinsä kuuluvat kesäisin mekot ja topit – siitä huolimatta, että kaula-aukko saattaa paljastaa kymmensenttisen, leveän arven.

Arpi on pysyvä muisto leikkauksesta, joka Mäkitalolle tehtiin teini-ikäisenä syövän vuoksi.

Kysyjille Mäkitalo kertoo arpensa taustasta rehellisesti, vaikka jotkut järkyttyvätkin.

"Ehkä minulla on vähän tarvekin kertoa sairaudesta, sillä syöpä tuntuu olevan monelle tabu", hän miettii.

Nyt sairaus on kaukana takana, mutta arpi saa pysyä.

"Kosmetologi kertoi kerran, kuinka laserhoidoilla voisi vaalentaa arven lähes näkymättömiin. Sairaus on kuitenkin vaikuttanut elämääni niin paljon, että en halua pyyhkiä sitä pois, vaan annan sen haalistua vuosien myötä."

Ennen sairautta Mäkitalo pukeutui mielellään värikkään tyttömäisesti. Tyylin kruunasi pitkälle selkään ulottunut kiharapilvi.

"Hiustenlähtö oli rankin muutos. Sairauden aikaan en halunnut olla esillä ja piilouduin mielelläni löysiin huppareihin."

Mäkitalon naisellinen tyyli kuoriutui esiin vasta paranemisen myötä.

Peittäviin vaatteisiin turvautui myös Nina Saarimaa, 36, kun atooppinen ihottuma paheni yllättäen lapsen syntymän jälkeen pari vuotta sitten.

"Tuli helposti olo, että muut katsovat. Kun ihottumaa oli kaulalla, käytin poolokauluksia. Juhliin pukeuduin housuihin, vaikka muuten olisin saattanut valita hameen."

Saarimaan ihosairaus saatiin kuriin valohoidolla, ja tänä kesänä hameet pääsevät taas käyttöön. Kevyestä vaatetuksesta on jopa hyötyä, sillä auringonvalo rauhoittaa ihottumaa.

"Löysin juuri vanhan kukkamekkoni ja huomasin, että nehän ovat nyt muotia. Sitä voisin kokeilla."

Myös Tero Salonen, 34, juhlistaa kesää kevyillä vaatteilla: hän vetää jalkaansa sortsit ja sandaalit.

"En yritä pukeutumisella estää ihmisiä katsomasta", hän sanoo.

Salosen iho paloi pahoin tehdastyössä sattuneessa työtapaturmassa vuonna 1997. Onnettomuuden jälkeen ulkonäön muutos oli parikymppisen miehen huolista pienimpiä.

Kuntoutuminen vei voimat vuosiksi, ja vaatevalinnassa käytännöllisyys oli ainoa kriteeri.

Salosen oli käytettävä päivittäin arven liikakasvua ehkäiseviä painetekstiileitä.

"Ne olivat niin tiukat, että säärien päälle ne oli puettava rullaamalla", Salonen muistelee.

Painetekstiilien peittona oli ainoastaan jotain mahdollisimman väljää: collegehousut tai löysät verkkarit. Niistä päästyään Salonen oppi arvostamaan hyvin istuvia kauluspaitoja ja farkkuja.

Iho on saanut Salosen pohtimaan tyyliä myös värien kannalta.

"Suosin hillittyjä värejä ja välttelen punaista, sitä kun löytyy ihosta niin paljon."

Nyt Salosen iho on jo niin hyvässä kunnossa, ettei se rajoita merkittävästi perheenisän arkea. Ihoa korjaaviin leikkauksiin Salonen ei halua. Hän käyttää aikansa mieluummin lasten kanssa harrastamiseen.

"Jotkut ovat kysyneet, aionko vielä korjailla ihoani, mutta olen vastannut, että ei tämä ole mikään amerikkalainen juttu – nämä arvet eivät katoa plastiikkakirurgialla. Minulle tärkeintä on, että iho on ehjä."


Stailaus: Aino Heiniö

 

Tiedustelut:

Bianco, Glitter, Esprit ja Lindex,

(09) 260 0014 (Polhem). Boss ja Filippa K,

(09) 1211 (Stockmann). Weekday, (09) 622 4004 (Star PR). Wrangler ja Makia, 045 657 9607 (Miltton).

H&M, (09) 3434 9556. Bijou Brigitte, (09) 176 208. KappAhl (09) 6962 2010.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>