24.3.2010 9:31
Anna Gavrilenko on hyötynyt kauppatieteiden opinnoista. Markkinointi vie työajasta valtaosan.
Anna Gavrilenko on aina halunnut tehdä maailmasta piirun verran kauniimman.
10-vuotiaana hän aloitti korusuunnitteluopinnot kotimaassaan Ukrainassa Donetskin taidekoulussa. Ensimmäisen näyttelynsä Gavrilenko piti 16-vuotiaana. Silloin hän tajusi sen, minkä taidekoulun opettaja oli aiemmin huomannut.
"Hän totesi minulle jo opiskeluni alussa, etten ole taiteilija, vaan koruarkkitehti", Gavrilenko nauraa.
Korut jäivät taka-alalle, kun Gavrilenko lähti opiskelemaan Donetskin yliopistoon.
Nuori kirjanpitoon erikoistunut kauppatieteilijä hautasi lapsuuden haaveensa ja suuntasi tarmonsa korusuunnittelusta liiketoimintaan.
"Parin vuoden opiskelun jälkeen ymmärsin, ettei minusta ole istumaan toimistossa ja tekemään paperihommia. En halunnut tehdä sitä loppuelämääni."
19-vuotiaana Gavrilenko perusti oman show-vaatteita suunnittelevan, valmistavan ja vuokraavan yrityksensä. Koska show-vaatteissa on paljon helmikirjailuja, hän pystyi hyödyntämään korusuunnittelutaustaansa.
Kymmenen vuotta sitten Gavrilenko rakastui suomalaiseen mieheen ja muutti Joensuuhun.
"Alussa suomen kieli oli vaikeaa. Kolme kertaa ajattelin, että lähden takaisin Ukrainaan."
Gavrilenko halusin kuitenkin sitkeästi tulla toimeen suomen kielellä. Harjoittelulla kielitaito kehittyi.
Gavrilenkon rakkaus koruihin virisi uudelleen. Ensin hän valmisti ja myi korunsa suoraan käyttäjille.
"Olen todella kiitollinen ensimmäisille Anna Gav -asiakkailleni. He antoivat minulle toivoa vaikeina alkuaikoina. Suomalaisten, itsenäisten naisten vuoksi olen jäänyt Suomeen", hän kertoo.
Vähitellen liiketoiminta laajeni ja Gavrilenko perusti yrityksen vuonna 2001.
Kuusi vuotta sitten hän muutti Helsinkiin ja päätti keskittää tarmonsa suunnitteluun ja markkinointiin. Huolella valitut alihankkijat valmistavat Anna Gav -korut.
Nyt 32-vuotiaan Anna Gavrilenkon silmät loistavat, kun hän puhuu koruistaan.
Syytä onkin: niitä myydään Suomen lisäksi Pohjoismaissa ja Baltian maissa.
Anna Gav -koruissa on nähtävissä perinteistä käsityötaitoa yhdistettynä skandinaaviseen suunnitteluun. Gavrilenko sanookin olevansa puoliksi suomalainen.
"Kaikki naiset ovat uniikkeja. Uskon, että koruni ovat osa naisten yksilöllistä viehätysvoimaa sekä juhlassa että arjessa. Toivon, että ne tekevät naisista viehättäviä", Gavrilenko kiteyttää korufilosofiansa.
Pujottele pitsimäinen sormus 24.3.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi