10.7.2009 3:00
Kulttuuritehdas Korjaamolla viihtyvä Titta Gröndahl panostaa mukaviin kenkiin ja keveisiin kankaisiin.
Titta Gröndahl, 62: "Olen sen verran meluisa persoona, että minulla on kanttia kantaa vaatteeni isosti. Inhoan tiukkoja sääntöjä. Olen pienestä pitäen ollut kapinallinen pukeutuja.
Uskon, että kaikki näyttävät hyvältä vaatteissa, joissa viihtyvät: vaikka vaate muiden mielestä näyttäisi ihan hirveältä, jos se on oma suosikkisi, se sopii sinulle.
Kun aloitin tiedottajan työt 23 vuotta sitten, edeltäjäni ohjeisti: 'Nyt sinun pitää ruveta pukeutumaan.' Hänen mielestään minun olisi pitänyt siirtyä jakku- ja housupukuihin.
Harmi vaan, että näytän jakussa ratikan rahastajalta. Kulmikkaat olkapäät ja raskaat materiaalit tekevät minusta laatikon näköisen.
Koska minulla on kurveja, pidän väljistä ja taiteilijahenkisistä vaatteista.
Nuorempana käytin keltaisia, oransseja ja vihreitä vaatteita. Iän myötä värisävyni ovat muuttuneet, eivätkä vähiten siksi, että tukkani on muuttunut valkoiseksi. Olen yksiväristen pintojen ihminen. Eniten käytän mustavalkoisia asuja, joita piristän värikkäillä huiveilla ja koruilla.
Shoppailen yleensä vain tarpeeseen. Useimmiten ostan NetAnttilasta, kuten tämänkin asukokonaisuuden.
Kengät ostan ulkomailta. Tämäkin pari on melkein reissusta. Näin kengät Zarassa Espanjassa, mutta siellä ei ollut tarpeeksi isoja kokoja. Kun tulin takaisin Suomeen, menin Itäkeskuksen Zaraan ja löysin saman mallin oikeassa koossa.
Saan inspiraatiota pukeutumiseeni elokuvista. Diane Keaton elokuvassa Annie Hall on leveälahkeisissa housuissaan ja miesten hatussaan ihana!
Tässä iässä on tärkeää, että vaate on mukava, eikä kiristä. Kesävaatteiden pitää olla helposti pestäviä ja sellaisia, ettei niitä tarvitse silittää."
Titan mansikkapaikat:
1) Elokuvat, joista saa inspiraatiota pukeutumiseen.
2) NetAnttila, josta löytyy isompiakin kokoja.
3) Ulkomaiset kenkäkaupat: kengät ovat hyviä matkamuistoja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi