18.9.2009 3:00
Sandra Marins, 18, haki farkkuhaalarit kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, leikkasi ja rullasi lahkeet lyhyiksi.
Mallit astelevat olkapäät tanassa pitkin näytöslavaa.
Eletään kevättä 2009. Ranskalainen muotitalo Balmain esittelee tämän kauden, syksyn ja talven 2009–2010, muotia.
Samaan aikaan Helsingissä: katu-uskottavat pukeutujat alkavat jättää olkatoppaukset irrottamatta kirpparilöydöistään. Hartiat saavat olla – no, tanassa.
Näytöskuvat New Yorkin, Pariisin ja Lontoon muotiviikoilta leviävät nopeasti muotiblogeihin ympäri maailman esimerkiksi style.com -nettisivuston kautta.
"Osa muotiblogien perusideaa on, että kirjoittaja tekee ensimmäisten joukossa oman versionsa jostakin catwalk-ilmiöstä", sanoo Petra Koivisto.
Hän tutustuu parhaillaan New Yorkin muotiviikolla uusimpiin trendeihin. Koivisto seuraa muotia puoliammattilaisen ottein, ja kirjoittaa itsekin blogia.
"Katufiksut" taas eivät yleensä katsele aktiivisesti muotinäytöskuvia, kertoo HEL looks -katutyylisivuston valokuvaaja Liisa Jokinen.
"Kysyn aina, mistä kuvattavat hakevat vaikutteita. Yleensä vastaus on: kavereilta ja kadulta", Jokinen kertoo.
HEL looks -sivustolle on kertynyt vuosien mittaan satoja kuvia huomiotaherättävästi pukeutuvista ihmisistä. Toistensa kopioita he eivät missään nimessä ole, mutta Jokisen mielestä yhdistävät trendit ovat katufiksujenkin keskuudessaan täyttä totta.
"1990-luku näkyy: selkeät linjat, väljät housut ja kauluspaidat – ja ne olkatoppaukset. Myös kenkien jyhkeät korot ovat villinneet tytöt", hän luettelee.
"Poikien tyyli on sekoitus pikkuvanhaa dandya, herrasmiestä ja pappatyyliä. Kauluspaitojen hihat rullataan, samoin suorien housujen lahkeet."
Petra Koivisto on nähnyt nilkat paljaaksi jättäviä, rullattuja housuja useissa näytöksissä.
"Niiden lahkeet ovat yleensä väljät, ja ne näyttävät hyviltä pitkän pillikauden jälkeen", hän pohtii.
"Olkapäissä puolestaan on koristeita ja toppauksia. Beige ja harmaa ovat päävärit, mustat kankaat ovat usein läpikuultavia", Koivisto listaa muita kauden trendejä.
Virtaukset sekä näytöksiin että katumuotiin tulevat usein samoista lähteistä: menneiden vuosikymmenten ikoneilta, joiden pukeutuminen alkaa näyttää jälleen ajankohtaiselta. Ideoita tulee myös alkuperäiskansojen perinteistä sekä rohkeimmilta edelläkävijäpukeutujilta, jotka inspiroivat niin muotisuunnittelijoita kuin kaduntallaajiakin.
Muotibloggaajat ja blogien lukijat levittävät huippumuodin trendiviestejä hanakasti.
"Helpot, itse toteutettavat ideat hyppäävät nopeasti esiin. Esimerkiksi saappaiden koristeleminen ketjuilla", Koivisto luonnehtii.
Liisa Jokisen kuvaamat katutyylikkäät ovat hekin muodin etujoukkoa mutta toteuttavat trendejä vähemmän tietoisesti ja tarkoitushakuisesti. He hankkivat vaatteensa mieluiten kirpputoreilta mutta panostavat toisinaan kalliseen designiin ja saattavat yhdistellä asuihinsa myös halpaketjujen tuotteita.
Sellaista kutsutaan usein myös "hipsteriydeksi".
"Hipsteri ei juuri luo uutta, mutta haluaa olemuksellaan viestittää tietävänsä, missä mennään", Jokinen sanoo. "Hipsteriyskin on kuluttamista: pitää olla tietynlainen hima, fillari ja vaatteet, tietynlainen ruoka ja tietyt baarit."
Huippumuodin ja katu-uskottavuuden mielipidejohtajat määrittävät senkin, mikä on out.
"Tylsät kengät, joista puuttuvat upeat korot ja koristelut", Petra Koivisto sanoo.
"Rennoin tyyli on jäänyt pois: isot t-paidat leggingsien kanssa. Samoin 'kasarikreiseily'. Tilalle tulee siisti pukeutuminen sekä naisilla että miehillä", Liisa Jokinen sanoo.
CATWALK-TRENDITOlkapäät ja 90-luku 18.9.2009
KATUTRENDITKirpputorit ja hillityt värit 18.9.2009
Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi