29.8.2008 0:00
ATEENA. Kulman takana kohoaa Akropolis-kukkula. Sen seinämäisen vuoren etelärinteessä sijaitsevat Suomen Ateenan-instituutti ja sen johtajan talo.
Instituutin johtaja, filosofian tohtori Martti Leiwo aloitti kolmivuotiskautensa vuoden alussa. Mukana muuttivat vaimo Reetta Ihalainen-Leiwo ja puolitoistavuotiaat kaksostytöt Lilja ja Iiri.
Kerrostalokoti Helsingin Pikku-Huopalahdessa vaihtui nelikerroksiseen, 180 neliön edustustaloon Ateenan keskustassa, uuden Akropolis-museon tuntumassa.
Muuttokuormassa tuli 26 hyllymetriä kirjoja, vaatteet, tyttöjen syöttötuolit ja perintöryijy – muuten talon sisustus on sekalainen kokoelma aiempien johtajien hankkimia kalusteita sekä Artekin tuotteita.
"Tätä ei ole varsinaisesti koskaan sisustettu, vaikka talo onkin edustustila. Johtaja vuorollaan yrittää tehdä asunnosta tarpeisiinsa sopivan", Leiwo kertoo. "Viihtyisyys ja käytännöllisyys puuttuvat, vaikka puitteet ovatkin mitä parhaimmat. Kovin kaunista kuvaa talo ei anna Suomi-designista."
Kariatidon-kadulla sijaitseva talo on rakennettu 1950-luvun alkupuolella.
Ateenan-Instituutin säätiön hallituksessa istunut Pekka Herlin hankki kiinteistön instituutille 1992. Ennen sitä talon omisti kirjailija, joka piti ovia auki eri alojen taiteilijoille. Instituutin johtajan kotina vilkkaan seuraelämän perinne jatkuu.
Talo on osoittautunut erinomaiseksi. Aluksi pulmia oli paljon, muun muassa Kreikassa varsin yleisten vesivahinkojen vuoksi. Rakennus peruskorjattiin, mutta se vaurioitui jälleen maanjäristyksessä 1999.
Arkkitehtuurissa kreikkalainen modernismi yhdistyy kansanomaisuuteen: ovissa on kaariaukot, katoissa koristeita, kattoterassilla puinen pergola. Alkuperäisyyttä on vaalittu korjauksissa.
Instituutin rakennus puolestaan on noin 250 neliön suuruinen. Sen kellariin on rakennettu jopa suomalainen sauna.
Asuintalon nelikerroksisuus aiheutti aluksi Leiwoille monta päänsärkyä.
"Lapsiportteja asennettiin useita. Jyrkät ja kapeat portaat ovat hankalia liikkua, kun kummassakin kainalossa on lapsi", Reetta Ihalainen-Leiwo toteaa.
Sisääntulokerros on edustustilaa. Siinä ovat halli, olohuone, ruokasali ja keittiö, joka on epätavallisen suuri ja hyvin varustettu. Edustustilaisuuksien tarjoilusta vastaa kreikkalainen kokki.
Salin pöytään saadaan katettua 10–12 hengen päivällinen. Tyttöjen syöttötuoleille pöytä oli liian korkea, ja jatkeeksi onkin hankittu toinen, matalampi pöytä. Astiakaapissa on täydellinen 12 hengen astiasto: tietysti suomalaista muotoilua Aalto-maljakoineen.
TIESITKÖ?Suomi tutuksi 29.8.2008
Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi