16.10.2009 3:00
Helsingin Sanomat alkoi kirjoittaa muodista säännöllisesti 1950–1960-luvuilla. Entinen Helsingin Sanomien toimittaja ja Kodin Kuvalehden päätoimittaja Maire Varhela muistelee, että päätoimittaja Aatos Erkko toivoi muotijutuille jatkoa 1960-luvun alussa. Tuolloin lehdestä jäi pois muodista kirjoittanut toimittaja Kerttu Vaartela.
"Rupesin käymään näytöksissä, esimerkiksi Marimekossa", Varhela muistelee.
"Marimekko esitteli panssarimaisia mekkoja. Ostin sellaisen itsellenikin ja yritin pitää päällä. Mekko näytti hirveältä, ja siihen meinasi hukkua. Kun kirjoitin jutun, Armi Ratia suuttui hirveästi. Seuraavaan näytökseen oli Helsingin Sanomilta pääsy kielletty."
Muotijuttuja julkaistiin Varhelan perhepalstalla, ja hän ehdotti, että muodista alkaisi kirjoittaa muotitoimittaja, Anna-Liisa Wiikeri (k. 1992).
"Hän asettui kuluttajan asemaan: alkoi vaatia vaatteilta paitsi mukavuutta ja laatua, myös ulkonäköä. Kalliilla turhuudella oli myös aina tilansa", kertoo entinen HS:n toimittaja Riitta Anttikoski.
1970-luvulla vaatteista kirjoitettiin liki joka viikko Sunnuntai-sivuilla. Kotimainen vaatetusteollisuus eli nousukautta.
"Ruvettiin puhumaan tosissaan myös suomalaisesta muodista. Tärkeintä ei enää ollut, että saatiin vain suojaa kylmältä", Anttikoski sanoo.
Kotimaisten vaatevalmistajien mallistoja arvioitiin: joskus kiitettiin, toisinaan sivallettiin kipakasti.
"Oli hienoa, että lehdessä muotia pidettiin osana kulttuuria, siinä missä kirjallisuutta tai musiikkiakin", arvioi muotijuttuja tehnyt, eläkkeellä oleva Helsingin Sanomien toimittaja Tuija Verkkola.
Pariisin ja Milanon muotiviikoillakin HS kävi ja kirjoitti tulevista trendeistä.
Ennen 1970-lukua seurattiin huippumuotiviikkoja, haute couture -näytöksiä. Wiikerin mielestä huippumuoti oli kuitenkin aikansa elänyttä. Hän alkoi käydä prêt-à-porter-viikoilla, joissa esiteltiin tyylikkäitä valmisvaatteita. Nytkin muotimaailma seuraa juuri niitä.
Mittojen mukaan netistä 16.10.2009
Valtavan jalan kenkäpari 16.10.2009
Vähän liian tiukka mekko 16.10.2009
Hieno paita matelee perille 16.10.2009
VINKKEJÄPerehdy, kysele, mittaa 16.10.2009
NÄIN JUTTU SYNTYIToimitusaikojen ehdoilla 16.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi