1.2.2008 0:00
Lapsimallit esittelivät ekologisista materiaaleista valmistettuja La Tribbun ja Tuc-tucin vaatteita Antwerpenin lastenmuotimessujen catwalkilla.
antwerpen. Potkupuvun rinnuksessa lukee söpöin kaunokirjaimin Slippery when wet. Siis märkänä liukas.
Vitsi aukeaa parhaiten Bon Jovi -rockbändin vanhoille faneille. Amerikkalaisyhtyeen vuonna 1986 julkaisema hittialbumi oli samanniminen, mutta sanonnalla oli myös hieman kaksimielinen sivuviesti.
Belgiassa Antwerpenin lastenvaatemessuilla esiteltävän potkupuvun taustalla onkin Bon Jovin rumpali Tico Torres. Hän on suunnitellut kokonaisen Rock Star Baby -lastenvaatemalliston.
"Tico sai lapsen, mutta ei pitänyt vaaleanpunaisesta tai vaaleansinisestä. Siksi hän suunnitteli oman mallistonsa", kertoo merkin edustaja Nicole van den Broek.
Aika ovelaa markkinointia: Bon Jovin monet fanit nimittäin ovat nyt keskimäärin lastensaanti-iässä. Van den Broekin mukaan Yhdysvaltain jälkeen Eurooppaan viime vuonna rantautunut merkki onkin myynyt kuin häkä.
Rokkityyliin sopivat "coolit" lastenvaatteet olivat alkuviikolla pidetyillä messuilla harvoja erottuvia trendejä.
Bon Jovin lisäksi poptähti Madonna on innostunut lastentarvikebisneksestä. Madonnan lastenkirjaan pohjautuva English Rose -mallisto tarjoaa räikeää aniliininpunaista ja sifonkia pikkutytöille.
Muutama muukin merkki iloittelee rock- ja punk-teemoilla. Hiekan ja kiven haalistuneet sävyt ovat suosituimpia vauvanvaatteiden värejä – pastellien ohella. Mustakin tekee tuloaan.
Muutoin merkkien runsaudesta on mahdotonta hahmottaa selkeitä muoteja: Mallistot ovat niin värikkäitä, vaihtelevia ja monipuolisia.
"Ennen lastenvaatemuodin suurimmat erot olivat kansallisia. Nyt muoti on valtavan heterogeenista. Erityyliset vanhemmat haluavat pukea lapsensa perheen tapaan: rokkarit rokkityyliin ja muodin palvojat pintamuodin mukaan", sanoi yksi messujen järjestäjistä, Sophie Bastin.
Yksi esiin nouseva trendi on kuitenkin ekologia, esimerkiksi kierrätetyistä kuiduista tai luomupuuvillasta valmistetut vaatteet. Kolmekymppiset vanhemmat ovat yhä kiinnostuneempia ympäristöstä ja tuotantomaiden ihmisoikeuksista.
Osa valmistajista ponnistelee voidakseen kertoa hyvän, reilun ja kiinnostavan tarinan. Ensimmäistä mallistoaan myyvä ranskalainen La Tribbu mainostaa suloisten potkupukujensa ja paitojensa tulevan pieniltä, tarkasti valituilta tehtailta, joilla on sosiaalista vastuuta arvioiva SA8000-sertifikaatti.
Eikä siinä kaikki. Mallistolla on lisäksi opettavainen teema: tänä vuonna eskimot. Asiakas saa mukaansa eskimoista kertovan värityskirjan.
"Meidän tuotteemme ovat eettisiä. Ja niillä on lisäksi tarina", La Tribbun omistaja Valérie Le Mao kertoi ylpeänä.
Messuilla näyttäytyivät lähinnä belgialaiset, hollantilaiset, italialaiset ja ranskalaiset merkit. Suomalaisen silmään ne näyttävät kauniilta, mutta paikoin epäkäytännöllisiltä.
Puolivuotiaiden puseroissa ei säästellä kirjailuja tai taidokkaita leikkauksia. Samaa neljävuotiaan takkia saattavat koristaa sekä paljetit, tekoturkis että samettinauha. Ne tekevät vaatteesta myös hintavan.
Asun hintaa lisää vielä nykymuotiin kuuluva kerroksisuus: kuten aikuisilla, pikkulapsillakin tyyli muodostuu vaikkapa puseron, liivin, takin ja huivin pukemisesta päällekkäin.
Bastin muistuttaa, että lastenvaatemuoti onkin usein versiointia aikuisten muodista.
"Italialaiset tapaavat kopioida naisten muodin suoraan tytöille. Pohjoisemmat valmistajat kunnioittavat enemmän lasta ja mukavuutta."
Luksuksella ei ole rajoja 1.2.2008
Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi