lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TYYLI

Twiggy

1960-luvun muoti-ikoni toi nuoruuden nuorisomuotiin. Nyt hän pitää nuorten tyttöjen puolia Huippumalli haussa -ohjelman tuomaristossa.

7.11.2008 0:00

Epoque Limited

Twiggy poseeraa paitamekossa. Taustana on hänen aiempia mallikuviaan, muun muassa monet Vogue-lehden kannet.

Twiggy poseeraa paitamekossa. Taustana on hänen aiempia mallikuviaan, muun muassa monet Vogue-lehden kannet.

tyyli  Kuka muistaa Twiggyn? Ainakin ne, jotka olivat nuoria silloin kuin Twiggykin oli – ja ne, jotka ovat nuoria nyt.

Nykynuorille Twiggy on Tyra Banksin oikealla puolella istuva Huippumalli haussa -ohjelman kiltti tuomari, joka esitellään aina "muoti-ikonina".

1960-luvun nuorille Twiggyä eli Leslie Hornbya tuskin tarvitsee esitellä. Nuorisokulttuurin synty teki hänestä aikakauden tunnetuimman kasvon, vartalon – ja huippumallien pioneerin.

Hornby syntyi työväenluokkaiseen perheeseen Neasdenissä, luoteis-Lontoossa 1949. Hänen äitinsä kärsi mielenterveysongelmista, muun muassa hermoromahduksista. Isä ja vanhin sisko Shirley pitivät perheen pystyssä vaikeina aikoina, ja Twiggyn mielestä lapsuus oli erittäin onnellinen.

Työläistausta ja hyvä kotikasvatus osoittautuivat loistoyhdistelmäksi mallin uralla. Nuoriso ei kaivannut esikuvakseen porvaria. Ja kun Twiggy nostettiin jalustalle, kiltistä tytöstä ei ollut bilehileeksi: hän ei lätrännyt alkoholilla ja huumeetkin jäivät kokeilematta.

Ennen 1960-lukua trendit tulivat Pariisista, mutta uusi rock-musiikista ja pop-taiteesta ammentanut nuorisokulttuuri siirsi muodin painopisteen Lontooseen. Suunnittelijat, kuten Barbara Hulanicki ja Mary Quant, älysivät kosiskella mod-nuoria – ja iskivät kultasuoneen.

Modit olivat teini-ikäisiä, jotka ansaitsivat muutamia puntia viikossa ilta- ja lauantaitöistä. He hioivat alati tyyliään ja halusivat ostaa uusia vaatteita mieluiten joka viikko.

Muoti halpeni ja tasa-arvoistui: se ei ollut enää harvojen herkkua. Samalla nuoruus pantiin ensimmäisen kerran nuorisomuotiin. Nuori halusi nyt näyttää nuorelta, ei ikäistään vanhemmalta pikkuaikuiselta.

Tarvittiin nuoria malleja.

Twiggy nappasi 15-vuotiaana ensimmäisen mallikeikkansa Women's Mirror -lehdestä. Ensi töikseen lehti passitti tytön Lontoon hienoimpaan hiussalonkiin Leonard'siin. Siellä Twiggy sai vaaleaksi raidoitetun, sileän ja lyhyehkön tukkansa.

Kuvaaja Barry Lategan otti kuvia uudesta tyylistä, ja kuvat asetettiin esille kampaamoon. Vain muutaman päivän kuluttua soitti Daily Express -sanomalehden toimittaja Deirdre McSharry. Hän oli kiinnostunut tekemään tytöstä jutun.

Haastattelun jälkeen Twiggyn perhe etsi kahden viikon ajan suurennuslasilla lehdestä pientä mainintaa, kunnes jysähti: valtavilla Twiggyn kuvilla tapetoitu keskiaukeaman juttu sanomalehdessä julisti tytön vuoden 1966 kasvoksi.

Siitä alkoi vuosikymmenen loppuun kestänyt kausi, jota Twiggy kutsuu hulluuden ajaksi.

"En pitänyt ulkonäöstäni, ja kun ihmiset yhtäkkiä halusivat valokuvata minua, luulin maailman tulleen hulluksi", hän on muistellut.

Vieläkään Twiggystä ei voi puhua puhumatta laihuudesta. Hän lienee yhä mallimaailman tunnetuin laiheliini. Kuuluisan lempinimensäkin hän sai rimppakinttujensa vuoksi: tyttöä kutsuttiin ensin nimellä sticks, tikut. Se vääntyi muotoon twigs, josta edelleen Twiggyksi.

Lukuisissa lehtijutuissa Twiggy on leimattu sumeilematta anorektikoksi, vaikka tämä itse on aina vannonut olleensa teini-ikäisenä vain luonnostaan laiha. Lihaksia jalkoihinsa hän kertoo saaneensa vasta alettuaan tanssia musikaaleissa 1970-luvulla.

Iän myötä kiloja on kertynyt kolmisentoista lisää. 59-vuotias Twiggy myöntää nyt tarkkailevansa syömisiään.

"En painon, vaan terveyden takia", hän tähdentää.

Twiggy on joutunut taajaan tekemään tiliä kehostaan. Häntä on syytetty sairaalloisen laihan vartaloihanteen luomisesta, vaikka – ironista kyllä – hänet palkattiin alun perin mallintöihin kauniiden kasvojensa vuoksi.

"Twig the wonder kid", lauloi David Bowie 1973 levyllään Aladdin Sane.

Eikä suotta. Onhan Twiggy yksi niistä harvoista, jotka ovat pystyneet kääntämään suosionsa mallina pitkäksi uraksi näyttelijänä ja laulajana.

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.