perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Tyylikästä hauskaa

2.12.2009 10:10

Trashion-neuletakki

Outi Pyyn suunnittelema yhdenkoon neuletakki ommellaan kokoon 31 palasta.

Palaset leikataan ja sommitellaan yhteen käytetyistä neulepaidoista oman värisilmän ja tyylitajun mukaan. Pyyn malliksi valmistama takki on tehty seitsemästä mustavalkokuviollisesta ja kolmesta mustasta neuleesta.

On tärkeää, että neuleet ovat kaikki suurin piirtein saman paksuisia ja samaa värimaailmaa. Neuletakkia varten on hyvä varata kymmenen neuletta.

Osa neuleista voi olla osittain rikki tai tahraisia: virheet voi kiertää kappaleita leikatessa.

Kun kaavan tekee vanhaan lakanaan, sitä voi käyttää helposti uudelleen.

Tarvikkeet

10 neulepaitaa (mielellään villa tai villasekoitteita)

vanha lakana

kapea ja paksu permanent-tussi

pitkä viivoitin

mittanauha

sakset

neuloja

isoja neppareita 3 kpl

ompelukone tai saumuri

höyrysilitysrauta ja silityslauta

Työvaiheet

1. Järjestä neuleet väreittäin.

2. Taita lakana puoliksi, piirrä neuletakin kaava tussilla ja leikkaa se irti. Piirrä merkkiviivat kädenteille ja ylä- ja alareunaan resorille.

3. Piirrä ensin kaksi viistoa viivaa kaavan reunasta reunaan ja sen jälkeen salamakuvio.

4. Vahvista viivat paksummalla tussilla ja jaa jokainen osio pienempiin paloihin. Numeroi kappaleet kuten kuvassa. Jokaisella osiolla on oma numero ja sen sisältämät palat on aakkostettu.

5. Merkitse saumat kohdistusmerkeillä. Leikkaa kaavakappaleet.

6. Mieti, mitkä kappaleet leikkaat mistäkin neulepaidasta, ja kirjoita "neuleiden nimet" kaavoihin.

7. Avaa neuleet leikkaamalla hihat ja miehustakappaleet auki saumoista. Venytä neuleiden hiha- ja helmaresorit suoriksi ja neulaa ne venytettyinä silityslautaan nurja puoli ylöspäin. Höyrytä. Neulojen poiston jälkeen neuleen tulisi jäädä venytettyyn muotoon.

8. Tarkista ennen kaavakappaleiden leikkaamista, että haluamaasi neuletta riittää jokaiselle kaavakappaleelle.

9. Leikkaa ensin kaavakappaleet, jossa on viivoitettu resorimerkki reunassa. Neulaa ja leikkaa kaikki kaavakappaleet yhden sentin saumanvaralla. Resorireunoihin ei jätetä saumanvaraa.

Vinkki! Kaarevareunaiset kaavakappaleet on hyvä leikata pääntieltä. Jos pääntien muoto on väärä, leikkaa kaavakappale kahtia ja leikkaa toinen puolisko toisesta kohdasta.

10. Järjestä kaavakappaleet lattialle valmiiseen kuvioon. Laita lakanakaavat takaisin neulepalojen päälle. Järjestä numeron mukaan pinoihin.

11. Kappaleet kootaan ompelemalla ensin jokainen osio erikseen yhteen (1a+1b+1c). Tarkista kappaleiden kohdistusmerkit ennen neulaamista. Kiinnitä kappaleet yhteen nuppineuloin.

12. Ompele kappaleet resorin päädystä lähtien suoralla tikillä. Varo venyttämästä niitä ompelun aikana. Tarkasta ommellessa että edellisten saumojen saumanvarat jäävät erilleen.

Vinkki! Jos kappale on venynyt ommellessa, voit purkaa sauman ja ommella reunaan poimutuslangan, kiristää sitä ja höyryttää kappaleen oikeaan kokoonsa.

13. Höyrytä saumanvarat auki. Saumanvaroja ei tarvitse välttämättä huolitella siksakilla: käytetyt villaneuleet eivät yleensä purkaannu.

14. Seuraavana osiot yhdistetään kerroksittain. Ompele 1+2+3+4, 5+6+7 ja 8+9+10+11. Ompele lopuksi poikittaiset pitkät saumat.

15. Taita kappale vaakasuunnassa. Ompele sivusaumat yhden sentin saumanvaralla.

16. Leikkaa kaikkien resorisaumojen saumanvarat päädyistä viistoiksi, jotta saumanvarat eivät näy. 17. Sovita. Merkitse neppareiden paikat neuloilla ja ompele ne.

Hoito-ohje

Vältä koneellista vesipesua. Normaalikäytössä tuuletus riittää. Pesussa neuleet voivat käyttäytyä eri tavoin. Ota siis pesulaput talteen ja ompele ne sisäsaumaan. Pese takki käsin ja kuivata tasaisella alustalla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.