lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Uutta muotia kimonoista

Kiotossa perinnekuosit näkyvät kukkaroissa, vöissä ja havaiji-paidoissa

24.4.2009 3:00

Chikako Harada

Pyöreässä<br/>pussukassa<br/>kukkivat kirsikankukat.

Pyöreässä
pussukassa
kukkivat kirsikankukat.

kioto. Sanjo-dori eli Kolmas linja sijaitsee Kioton sydämessä ja on yksi kaupungin vanhimpia kauppakatuja. Sieltä löytyy kiinnostavia liikkeitä, joissa myydään vaatteita, sisustustekstiilejä ja muuta kodin tavaraa.

Uusillakin design-tuotteilla on usein japanilainen ilme. Se voi näkyä vaikkapa perinteisten kimono-kankaiden käyttämisessä modernilla tavalla.

On paras aloittaa kierros katetun Teramachi-kävelykadun mutkasta, josta käännytään Sanjolle. Ensimmäisenä tulee vastaan Yojian kosmetiikkaliike kahviloineen. Sen tunnistaa musta-valkoisesta peilikasvologosta.

Yojian kahvilan ikkunoista näkyy kulmauksen Tenten-kauppa. Nuoret miehet käyttävät mielellään erikokoisia tenugui-puuvillahuiveja, joiden kankaat on värjätty perinteisillä menetelmillä.

Värikkäitä tenugui-kankaita voi käyttää päähuivina, pikkupyyhkeenä ja pöytäliinana tai japanilaiseen tapaan pakettiliinana tavaroiden käärimiseen.

Tentenin viereen on hiljattain muuttanut Kyoto Design House. Kaupassa myydään japanilaista designia, kuten astioita, tyynyjä ja huiveja.

Lahjapakettiin voi ostaa vaikka bambuaiheista tarrakoristenauhaa. Makeisia saa laatikossa, jonka pahvikanteen on kuvattu puupiirrostekniikalla geishoja ja kirsikankukkia.

Vanhojen silkkikimonoiden kankaat ovat ehtymätön innoituksen lähde Japanin nykysuunnittelijoille. Sekä Kula-niminen liike että Sanjo by Pagong myyvät kauluksellisia havaiji-paitoja, joiden kuviot tulevat perinteisistä japanilaisista tekstiileistä.

Kula-kaupan miesten ja naisten paidoissa lentävät kurjet ja kukkivat kirsikkapuut. Käsin värjättyjen paitojen kuviot ovat suurimmaksi osaksi peräisin 1920–1960-luvuilta.

Myös Sanjo by Pagongin paitojen kuviot on painettu perinteisin menetelmin. Mallit ovat Taisho-kaudelta 1900-luvun alkupuolelta. Esillä on myös ilmavan kevyitä ja kauniita naisten paitoja.

Kyoto Koromo -kaupan ikkunassa on rentoja, rock-henkistä farkkuja ja muita vaatteita japanilaisin maustein. Liikettä hoitava Kondou Kayoko kertoo, että vaatteet on tarkoitettu kaiken ikäisille. Farkkutakin selkäpuolella voi olla japanilainen kuvio tai naisten paidan reunassa kukkakuvioita.

Vaatteiden lisäksi Koromossa myydään hauskoja kasseja, jotka muistuttavat postimiehen tai konduktöörin laukkuja. Niiden japaninkieliset tekstit ovat peräisin esimerkiksi vanhoista esiliinoista, joissa mainostetaan sakea tai soijatuotteita.

Wafufun ikkuna houkuttelee astumaan pidemmälle ja tarkastelemaan erilaisia pusseja, kasseja ja laukkuja sekä tyylikkäitä, moderneja kimonoja.

Yojian kahvilan kulmasta on kävelty jo viisi korttelia. Nyt käännytään vasemmalle Higashinotoin-kadulle. Parinsadan metrin jälkeen tulee vastaan Nunoya Misayaman design-kauppa.

Kauniisti sisustettu kauppa on hyvä esimerkki siitä, kuinka 300 vuotta vanha yritys sopeutuu nykyaikaan. Koska perinteiset kimonot eivät mene enää kaupaksi yhtä hyvin kuin aiemmin, käytetään kimonoiden obi-vöiden kuoseja nyt laukkuihin ja pusseihin. Kaupassa myydään myös puhallettuja lasilamppuja sekä tossuja, laukkuja, astioita, kosmetiikkaa, paperitavaraa ja koruja.

Sanjolle palatessa käännytään takaisin tulosuuntaan. Pual ce cin houkuttelee nuoria naisia rennoilla, maalaisromanttisilla vaatteilla.

Sanjyo-Damascen puolestaan myy japanilaisten suunnittelijoiden vaatteita ja laukkuja. Valikoimissa on myös Nishi-jinin silkkikutomoyrityksen perinteisiä pusseja ja kukkaroita.

Kierroksen lopuksi voi levähtää Yojian kahvilassa tai kadun toisella puolella olevan art deco -tyylisen rakennuksen kahviloissa.

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.