lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vähän liian tiukka mekko

16.10.2009 3:00

Mekko kiristää reiden kohdalta.

Mekko kiristää reiden kohdalta.

 Miia Toivonen ei erityisesti nauti juhlamekkojen ostamisesta. 150-senttiseen siroon varteen on hankalaa löytää mekkoa, joka paitsi istuu, on myös hieno eikä maksa maltaita. Yleensä Toivosen on pakko tinkiä jostain, yleensä hinnasta.

"Reilusti yli sadan euron mekkojen hintaan tulee vielä päälle ompelijan lasku, sillä mekkoja on aina pakko pienentää. Hoviompelijani veloittaa noin 50 euroa, kun nappien paikkaa muutetaan ja mekkoa kavennetaan."

Ei siis mikään ihme, että Toivonen innostuu 50 euron hinnoista lähtevän StyleShake-sivuston (www.styleshake.com) ideasta.

Kankaan ja mallin valinta etenee moitteetta, mutta mittojen syöttäminen ohjelmaan takkuaa. Mekon mitoituksen pohjaksi on valittava ohjelmasta valmis koko, joka Toivosen tapauksessa on se pienin mahdollinen eli 34.

Kun hän yrittää tehdä kokoon omien mittojensa mukaisia muutoksia, ohjelma haraa toistamiseen vastaan. Muutokset on tehtävä valmiiksi annetuista vaihtoehdoista, eikä Toivonen voi esimerkiksi valita mekkoonsa 83:a senttiä kapeampaa lantiota.

Mekko saapuu postissa kymmenen arkipäivää myöhemmin, kuten luvattiinkin, mutta mitoituksen ongelmat näkyvät. Toivosen mekko kiristää hieman reisien kohdalta ja lököttää mahasta.

Toivonen jää harkitsemaan, tuleeko mekon 96,54 euron kokonaishintaan lisäystä.

"Vyön kanssa mekko on ihan hyvä. Pitää vielä miettiä, pyydänkö ompelijaa avaamaan saumaa", hän miettii.

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.