keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla

Valtavan jalan kenkäpari

16.10.2009 3:00

Kengässä lukee oranssilla Ilkka.

Kengässä lukee oranssilla Ilkka.

 Hervoton kalossi, ei voi muuta sanoa. Jaakko Koivulan kengänkoko on 49 ½, eikä kaksimetrinen helsinkiläinen ole muutenkaan pienimmästä päästä.

"Keskivertoihminen katsoo vaatekaupassa, mitä hän haluaa. Minä katson ensin mikä voisi mahtua, ja sitten vasta mikä näyttää hyvältä."

Sopivia kenkiä löytyy kaupasta harvoin, ja Koivula ostaa poponsa usein ulkomailta.

Niken verkkokaupassa (nikeid.nike.com) hän surffaa tottunein ottein. Koivula on ostanut Niken kenkiä ennenkin ja tietää, mitkä mallit ja koot hänelle sopivat. Niken kenkiin saa verkossa kirjailla omat tekstit. Toisen kengän Koivula nimeää myhäillen Ilkaksi, toisen Markuksi – Vintiöt-sarjaa aikoinaan seuranneena.

Värejä hän pohtii pitkään. Hän haluaa pelkistettyyn ja yksinkertaiseen mallinsa myös "jotain vänkää".

"Pinkki on liian pinkki, mutta oranssi toimii", Koivula sanoo, ja tehostaa harmaita kenkiään värikkäillä kengännauhoilla ja saumauksilla.

Kenkien 120 euron hinta kasvaa 12,50 euron toimituskuluilla. Neljä päivää tilauksesta Nikeltä tulee sähköpostia: kenkien valmistus on aloitettu ja toimitusaika on 3–4 viikkoa. 17 arkipäivän päästä kengät ovat kotiovella.

Lopputulos on Koivulan mieleen. Ja onneksi paketissa on mukana hillityn harmaat kengännauhat, jos oranssit alkavat tuntua liian räväköiltä.

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>