1.6.2009 3:00
Suomessa on noin 50 000 rintasyövän sairastanutta naista, joista valtaosa käyttää irrallista proteesia puuttuvan rinnan korvikkeena.
Proteesia käyttävä nainen tarvitsee erikoisvalmisteisen rintaliivin, jotta irtorinta pysyy tukevasti paikoillaan työssä ja harrastuksissa ja on huomaamaton. Kesän lähestyessä myös uimapukuhankinnat ovat ajankohtaisia.
"On käsittämätöntä, etteivät kotimaiset liivivalmistajat ole kiinnostuneet rintaproteesin käyttäjistä. Meitä on Suomessa jo kymmeniätuhansia, mutta kaikki erikoisliivit ja uimapuvut ovat tuontitavaraa, ja ainoa erikoismyymälä on Helsingissä", Rintasyöpäyhdistyksen varapuheenjohtaja Anu Vuorinen kummeksuu.
Syövän tuoma rinnattomuus yleistyy tasaisesti. Vaikka paikallinen rintasyöpä voidaan hoitaa säästävällä leikkauksella, rinnan poisto on edelleen yleisin kirurginen hoitomuoto.
Vuonna 2007 rintasyöpään sairastui 4 159 naista, joista 2 239:ltä poistettiin rinta. Samana vuonna tehtiin noin 600 korjaavaa leikkausta, jossa naiselle muotoiltiin uusi rinta hänen omista kudoksistaan tai silikoni-implantista.
Suurin osa rintansa menettäneistä ei itse halua korjausleikkausta tai sitä ei voida tehdä lääketieteellisistä syistä.
Hyvä proteesiliivi tai -uimapuku maksaa 80–100 euroa eli saman verran kuin tavallisten liiviliikkeiden vastaavat merkkituotteet. Proteesiliivin toisessa tai molemmissa kupeissa on kiinteä tasku, jossa proteesi ei pääse liikkumaan eikä luiskahtamaan ulos, kun nainen kumartuu, juoksee, ui, tanssii tai harrastaa rivakkaa urheilua.
Uimapuvuilta ja bikineiltä vaaditaan samoja ominaisuuksia kuin proteesiliiveiltä.
"Muutoin liivit ja uimapuvut ovat aivan yhtä kauniita ja naisellisia kuin tavallisten liiviliikkeiden vastaavat tuotteet, eikä niistä voi päältä päin mitenkään nähdä, että nainen käyttää rintaproteesia. Nainen voi valita pitsiä, toppauksia, kaaritukia ja spagettiolkaimia tai tukevampia urheiluliivejä", Helsingin Bulevardilla toimivan Amoenan johtaja, sairaanhoitaja Liisa Wickman kertoo.
Hänellä on viidentoista vuoden kokemus rintaproteesien sekä proteesiliivien ja -uimapukujen maahantuonnista ja myynnistä. Asiakaskunnassa on Wickmanin mukaan tapahtunut sama muutos, joka näkyy rintasyöpätilastoissa.
"Asiakkaina on nyt paljon enemmän nuoria naisia kuin 15 vuotta sitten. Molemmat rintansa leikkauksessa menettäneiden määrä on lisääntynyt. Tauti yleistyy, mutta yhä useampi potilas paranee", Wickman sanoo.
"Kun nainen sairastuu, alusvaatteet eivät ole ensimmäisenä mielen päällä", Anu Vuorinen naurahtaa hirtehisesti. Hän tietää tämän sekä omasta kokemuksestaan että rintasyöpäyhdistyksen aktivistina.
"Elämä on aluksi yhtä kaaosta. Päällimmäisenä mielessä on sairaus ja kuoleman pelko. Mutta kun toipuminen edistyy ja nainen käy pelkonsa läpi, hän huomaa, ettei elämä sittenkään suuresti muuttunut."
"Patistan potilaita vertaistuen piiriin, sillä vain saman kokenut nainen tietää, miltä vakava sairaus ja rinnan menettäminen tuntuvat", Vuorinen kertoo.
"En ikävöi menetettyä rintaa" 1.6.2009
Nettikauppaa ja suppeita osastoja 1.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi