lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Itse tehty kampaus aiheuttaa harmaita hiuksia

26.6.2009 3:00

Omatekoinen juhlakampaus on toiselta puolelta sileä ja toiselta pöyhkeä.

Omatekoinen juhlakampaus on toiselta puolelta sileä ja toiselta pöyhkeä.

 Pieleen menee.

Etutukka liimautuu hikiseen otsaan. Vessan peili on huurtunut suihkun kostuttamassa ilmassa. Tartun lämpörullaan väärästä kohdasta ja poltan etusormeni.

Tästä ei tule yhtään mitään. Ei ainakaan tavoiteltua ihanan hulmuilevaa juhlakampausta.

Matkataanpa ajassa muutama päivä taaksepäin.

Kampaamo Onnin nahkaisella tuolilla katselen, miten kampaaja Laura Meriläinen nappaa vaivattomasti pienen nipun hiuksia sormiensa väliin, pyöräyttää suortuvat lämpörullan ympärille ja kiinnittää rullan pienellä pinnillä.

Kuuntelen tarkkaan neuvoja, niiden perusteella minun on parin päivän päästä tarkoitus tehdä juhlakampaus itse.

Vaikka vastaan jokaiseen kysymykseen kielteisesti (ei, en omista lämpörullia, en ole koskaan edes käyttänyt lämpörullia eikä minulla ei ole kampaukseen tarvittavia hiustuotteita), Meriläinen ei hermostu.

"Juhlakampauksessa tärkeintä on se, että hiukset eivät näytä samalta kuin arkena."

Meriläinen föönaa vasemman puolen tiukaksi päätä myöten. Pään päälle ja oikealle ohimolle tulee lämpörullilla kiharrettu pöyhkeä pilvi.

"Monesti ihmiset eivät osaa kuvitella, mikä näyttäisi heidän päässään hyvältä", hän vakuuttelee, ja lopputulos on ihanan pilvimäinen kiharahattara.

Palataan takaisin vessaan. Lämpörullat ovat Meriläisen mukaan kotikäytössä suoristusrautaa kätevämmät, joskin rullien käyttö voisi olla haastavaa lyhyisiin hiuksiini.

Haastavaa tosiaan. Käden ja silmän koordinaatio ei toimi: siirtelen rullaa ympäri hiustupsua osumatta oikeaan kohtaan. Kun rulla vihdoin on kohdalla, hiukseni eivät yllä ympärille. Yöllä näen painajaisia, joissa kaljuunnun.

Seuraavana päivänä heitän rullat nurkkaan ja tartun kämppikseni suoristusrautaan.

Raudalla onnistun ja huomaan jopa nauttivani katsellessani taipuvia hiuksiani.

Ilo on ennenaikainen. Epähuomiossa käytin Meriläisen varoituksista huolimatta liian vahvaa lakkaa, joka tekee hiukset koppuraisiksi.

Kuulen Meriläisen äänen päässäni: "Kun pukeutuu ja laittaa joko juhlasetin päälle, kampaus ei enää näytä niin hassulta."

Vedän mekon päälleni, meikkaan ja katson uudelleen peiliin. Ei läheskään täydellinen, mutta saa kelvata.

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.