14.12.2009 3:00
Pia Maljanen on kotonaan omassa kropassaan. "Haluan nauttia elämästäni. Valitsen mieluummin ylipainon ja nautinnot kuin yhteiskunnan hyväksymät painonormit."
Pia Maljanen, 37, kuvailee itseään näin: "Olen lihava nainen."
Hän pitää kropastaan sellaisena kuin se on – 160-senttisenä ja 90-kiloisena. Hän ei kuitenkaan mielellään puhu itsestään ylipainoisena tai pullukkana. Miksi kierrellä tai söpöillä? Lihava on hyvä, naseva sana, eikä Maljanen koe sitä millään lailla loukkaavana.
Itsensä hyväksymiseen kuuluu se, että Maljanen ei häpeä eikä syyllisty. Hän uskaltaa olla kovaääninen, tanssia, syödä ranskalaisia ja pitää hauskaa ystävien kanssa, vaikka viereisessä pöydässä kovasti tuijotettaisiin, että miten tuo kehtaa.
Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että lihavuuden taustalla on myös geneettisiä tekijöitä. Maljanen on ruumiinrakenteeltaan tullut isoäitiinsä. "Minulla on aina ollut taipumus lihoa. Se vain on niin. Jo lapsuuden kesälomilla mummun mökillä pyöristyin, kun veli pysyi hoikkana."
Aina Maljanen ei ole ollut sinut itsensä kanssa. On ollut "läskipäiviä", jolloin Maljanen perui jonkin menon vain siksi, että ei halunnut näyttäytyä lihavana ihmisten ilmoilla.
"Elin pitkään sitten kun -elämää. Voin mennä uimarannalle tai pukeutua kauniisti sitten, kun olen laiha."
Kolmekymppisenä Maljanen päätti, että hän on sopiva. Hänen viitisen vuotta sitten aloittamansa blogi Lihavan naisen elämää oli julkinen ulostulo.
Maljanen pohtii, että itsensä hyväksymisessä on auttanut pitkä parisuhde. Hän on avioliitossaan ollut aina rakastettu juuri sellaisena kuin on.
Maljanen on laihduttanut monet kerrat. Viimeksi hän laihdutti reseptilääkkeiden avulla, koska paino oli noussut yli sadan kilon. Vaikka Maljanen on terve nyt, hän ei kiistä sitä, että ylipaino lisää erilaisten sairauksien riskiä.
"Jos voisin herätä normaalipainoisena, en panisi vastaan. En ole kuitenkaan valmis elämään lopun elämääni porkkanoilla ja kuntoilemaan päivittäin saavuttaakseni normaalipainon ja pysyäkseni siinä", Maljanen sanoo.
"Haluan nauttia elämästäni, joten valitsen mieluummin ylipainon ja nautinnot kuin askeettisen elämän ja yhteiskunnan hyväksymät painonormit."
Lihavat ovat monen silmissä ikuisia laihduttajia 14.12.2009
Sanottua 14.12.2009
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi