perjantai 24.5.2013 | Tuukka, Touko  Onnittele e-kortilla

Vertaisryhmän kynnys on matala

9.6.2008 0:00

Syömisongelmaisten vertaisryhmään voi tulla kuka tahansa, joka tunnistaa itsessään jonkin syömishäiriön oireet. Anonyymina voi olla, eikä etukäteen tarvitse ilmoittautua.

Sananmukaisesti vertaistuki tarkoittaa sitä, että osallistujat auttavat toisiaan jakamalla omia kokemuksiaan yhteisestä ongelmasta. Kävijöitä on teini-iästä eläkeikään. Osalla sairaus on akuutissa vaiheessa, osa on toipumassa.

Vertaisryhmässä asioista on helppo puhua, eikä kukaan tunne itseään omituiseksi tai ulkopuoliseksi. Myös ryhmän vetäjät ovat kärsineet syömishäiriöstä.

Tapaamisissa keskustellaan vapaamuotoisesti siitä, mikä sillä hetkellä mietityttää. Ilmapiiri on hyväksyvä ja turvallinen. Saa itkeä, nauraa, olla eri mieltä tai istua hiljaa. Jokainen voi itse päättää, miten paljon omista asioistaan haluaa kertoa. Ainoa sääntö on, ettei ulkonäöstä, painosta tai lääkkeistä puhuta eikä muita arvostella.

Aluksi voi käydä tutustumassa ja katsomassa, sopiiko vertaistuki itselle. Sen jälkeen ryhmässä voi käydä säännöllisesti tai vain silloin kun on tarve pohtia asioita yhdessä muiden kanssa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>