lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VAALIKULMA

Aito ja oikea kaksikko Katainen–Niinistö sanailee tv-mainoksissa

1.3.2007 0:00

 "Kun jotakin on vinossa, se täytyy korjata", Sauli Niinistö sanoo viimeisen sanan kokoomuksen televisiomainoksessa, jossa puhutaan ilmastonmuutoksesta.

Kokoomuksen vaalimainosten – kuten koko kampanjan – tähtinä loistavat puheenjohtaja Jyrki Katainen ja entinen puheenjohtaja Niinistö.

Lähes mustavalkoisia mainoksia on kaikkiaan kahdeksan ja parivaljakko keskustelee niissä muun muassa kolmikannasta, globalisaatiosta ja työttömyydestä.

Tummapukuisen kaksikon hengitys höyryää ankean harmaassa, hämärässä teollisuushallissa.

Mihin katosi kokoomuksen vaalijulisteista ja -ohjelmasta tuttu herkullisen värikäs satumaailma? Näinkö nopeasti puolue palasi maan pinnalle?

Mainokset on kuvattu Hanasaaren entisessä voimalaitoksessa. Puoluesihteeri Taru Tujusen mukaan kuvauspaikalla halutaan kertoa, että tällaisiakin ympäristöjä on Suomessa, ja että kokoomus pyrkii siihen, ettei Suomeen synny tyhjiä, käytöstä poistettuja työpaikkoja.

Tujunen myös sanoi keskiviikkona mainosten julkistamistilaisuudessa, että kokoomuksen kampanja on positiivinen eikä siinä uhkailla ketään. Parissa kokoomuksen mainoksessa kuitenkin vastataan Sdp:n kampanjaan, joka piikittelee kokoomusta.

Tujunen luonnehti Sdp:n ja SAK:n kampanjoita fiktioksi ja jatkoi porvarileirin kritiikkiä niitä kohtaan. Hän vertaili kampanjoita seuraavasti:

Kokoomuksen kampanjassa uskotaan tulevaisuuteen ja ihmiseen yksilönä. Sdp:n ja SAK:n kampanjoissa pelotellaan eikä uskota ihmiseen yksilönä.

"Sdp:n ja SAK:n kampanjoiden ihmiset ja elämäntilanteet eivät ole aitoja eivätkä oikeita. Kokoomuksen mainoksissa ihmiset ovat aitoja ja oikeita", hän sanoi.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.