12.1.2007 0:00
Keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki kertoi torstaina aikovansa miettiä helsinkiläisyyttään uudestaan.
Jäätteenmäki oli poikkeuksellisen närkästynyt Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kansanedustaja Rakel Hiltusen (sd) keskiviikkoisista puheista.
Hiltunen arveli keskustan kärkinimien käyttävän Helsinkiä vain ponnahduslautana kohti henkilökohtaista mainetta ja kunniaa. Hiltunen uskoi, ettei Jäätteenmäki ole sitoutunut Helsingin asioiden puolustamiseen.
Sdp siis hermostui Jäätteenmäen ehdokkuudesta jo ennen hänen ehdokkuuttaan.
Jäätteenmäkeä kiusasi torstaina, että häntä arvosteli juuri kaupunginvaltuustoin puheenjohtaja. Hän kysyi, pitävätkö viime vaaleissa 15 000 häntä äänestänyttä ihmistä ehdokastaan huonona helsinkiläisenä.
"Jos valtuuston puheenjohtaja sanoo näin, täytyy miettiä mihin veromarkkansa maksaa", Jäätteenmäki sanoi. Hän antoi ymmärtää, että hänen täytynee etsiä uusi koti naapurikunnista.
Töölössä asuva Jäätteenmäki totesi, että kertoo vaaliaikeistaan ensi viikolla.
Hiltunen jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen meppien ehdokkuuksiin liittyvästä lainsäädännöstä.
Tällä palstalla havainnoidaan maaliskuun eduskuntavaaleihin liittyviä ilmiöitä.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi