5.2.2007 0:00
"Kuin isä ja poika", vierustoverini huudahti, kun kokoomuksen entinen puheenjohtaja Sauli Niinistö, 58, ja nykyinen puheenjohtaja Jyrki Katainen, 35, esiintyivät yhdessä kokoomuksen vaaliristeilyn avajaisissa viikonloppuna.
Kokoomuksen kahden kärjen kampanja ulottuu koko maahan, kun Katainen ja Niinistö kiertävät Suomea yhdessä ja erikseen. Katainen on valjastanut Niinistön vaaliveturiksi silläkin uhalla, että puheenjohtajan vähäiseksi moitittu uskottavuus karisee entisestään Niinistön varastaessa show'ta.
Puolueen sisältäkin arvioidaan kriittisesti Niinistön vahvaa asemaa kampanjassa. Niinistön näkemykset tuntuvat painavan viestimissä jo enemmän kuin Kataisen, ja ilmiön uskotaan kertautuvan. Pahimmillaan äänestäjien silmissä hämärtyy, kuka puoluetta oikeastaan johtaa.
Tämä riski kannattaa ottaa, koska puolueella ei mielestään ole mitään menetettävää. Epäselvä johtaja-asetelma on pieni hinta Niinistön tuesta kampanjassa ja mahdollisesta vaalivoitosta. Hänen kansansuosionsa uskotaan kanavoituvan ääninä puolueen ehdokkaille eri puolilla maata.
Katainen ei näe tilanteessa ongelmaa. Hänen mukaansa "isänmurha ei ole välttämätön politiikassa", eli vanhoista puheenjohtajista ei tarvitse päästä eroon.
"Tuntuu kuin olisi niin, että jos ei ole riittävästi verta kentällä, ei ole mies. Sukupolvien välillä pitää olla myös yhteistyötä", Katainen kuittasi.
Niinistö ei ole Kataisen uskottavuuden ainoa uhka. Sitä syö myös puheenjohtajan haparointi lausunnoissaan. Hän sanoi viime viikolla palkansaajien vaalitentissä, että kokoomus on valmis kannattamaan ammattiyhdistysten kanneoikeutta.
Työnantajapuoli on torjunut palkansaajajärjestöjen vaatiman kanneoikeuden jyrkästi, ja kokoomuksen on tulkittu olevan samaa mieltä.
Keskusta ehti jo piikittää kokoomusta kannan muuttumisesta. Sunnuntaina Katainen kumosi lausuntonsa, sanoi puhuneensa epäselvästi ja tulleensa siksi väärin ymmärretyksi.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi