lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VAALIKULMA

Kokoomus lähetti Sdp:lle lentosuukon

21.2.2007 0:00

 Sdp tarkensi tiistaina vaalitavoitettaan kääntääkseen työllisyyskeskustelun haluamalleen uralle. Valtiovarainministeriön raportti lupasi perjantaina vain 20 000 uutta työpaikkaa ensi vaalikaudella.

Sdp pitää kiinni 100 000 työpaikan tavoitteestaan ja kertoi nyt, mitä niiden eteen tehdään: Lisää oppisopimuskoulutusta ja työpajoja, ansiosidonnaista päivärahaa nauttiville kannusteita opiskeluun.

Puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoi, että Perlokselta työttömäksi jääviä, hyvässä työiässä olevia naisia voitaisiin kouluttaa lähihoitajiksi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen lähetti Sdp:lle saman tien yllättävän lämpimiä terveisiä tiedotteessaan.

Hän iloitsi, että Sdp:llä ja kokoomuksella on yhteinen 100 000 työpaikan tavoite, "toisin kuin keskustalla".

Se on "hyvä lähtökohta" tuloratkaisuun ja siihen liittyviin valtion toimiin, Katainen hehkutti. Näin siitä huolimatta, että Sdp lupaa edelleen vain niukkoja veronkevennyksiä.

Katainen myös muistutti MTV3:n ohjelmassa Heinäluoman kanssa tekemästään sopimuksesta järjestää puolueiden yhteinen talous- ja työllisyyspoliittinen seminaari.

Kataisen reaktio näytti hätäiseltä. Vasta perjantaina hän kiirehti kommentoimaan VM:n tiukkalinjaisen raportin osoittavan kokoomuksen linjan oikeaksi ja Sdp:n ohjelman liian hölläkätiseksi.

Torstaina keskusta esittelee "uuden työn ohjelman", joka painottanee bioenergian tuomia työllisyysmahdollisuuksia. Mielenkiintoista nähdä, liikahtaako kokoomus taas uuteen suuntaan.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.