2.2.2007 0:00
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen teki keskiviikkoisessa puoluejohtajien paneelissa merkittävän linjauksen: hivenen painostettuna hän ilmoitti, että ammattiyhdistysten kanneoikeutta esimerkiksi työehtorikkomuksissa "voidaan harkita, jos se koetaan järkeväksi".
Palkansaajajärjestöt – SAK etunenässä – ovat ajaneet kanneoikeutta jo parin tulosopimuskierroksen ajan.
Todennäköisesti aihe on asialistalla taas ensi syksynä, jos tulosopimusta hierotaan keskitetysti.
Työnantajapuoli on torjunut kanneoikeuden jyrkästi ja antanut mieluummin periksi jossain muualla, viimeksi yritysten tilaajavastuun lisäämisessä.
Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanenkin huomasi paneelissa Kataisen linjanvedon ja ilmoitti, että hän suhtautuu järjestöjen kanneoikeuteen nihkeästi.
"Tässä suhteessa oma kantani ei ole muuttunut niin kuin kokoomuksella", hän pääsi letkauttamaan.
Kokoomuksen äänestäjäkunnasta suuri ellei suurin osa on palkansaajia: korkeasti koulutettuja akavalaisia sekä STTK:laisia toimihenkilöitä. Siihen nähden Kataisen linjaus on täysin ymmärrettävä.
Kannattaa kuitenkin muistaa, missä tilaisuudessa Katainen sanoi mitä sanoi. Tilaisuus oli palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan yhdessä järjestämä, ja yleisönä oli vain palkansaajaliikkeen aktiiveja.
Olisi mielenkiintoista kuulla, miten Katainen vastaisi samaan asiaan Suomen Yrittäjien paneelissa.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi