lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VAALIKULMA

Rkp:tä häädetään hallituksesta

3.2.2007 0:00

 Näissä eduskuntavaaleissa on yksi puolue, jolla on aivan erityinen syy lunastaa vaalivoitosta antamansa lupaukset: ruotsalainen kansanpuolue. Ellei se kykene kunnon tulokseen, sille voi käydä odottamattoman köpelösti.

Pienehköistä puolueista sekä vihreät että kristillisdemokraatit ovat suoraan sanoneet, että ne haluavat hallitukseen kolmanneksi puolueeksi – nimenomaan kolmanneksi Rkp:n tilalle.

Vähän

samansuuntaisia ajatuksia on viime aikoina esiintynyt muuallakin, vaikkei niitä ole varsinaisesti sanottu julki.

Keskustassa on kyselty, miksi porvaripaikkoja pitää jakaa pakkoruotsalaisille, kun ne voisi pitää itsekin. Demareiden kesken on keskusteltu, että Rkp voisi ehkä olla piristävämpää hallitusseuraa taas joskus myöhemmin.

Tilalle kelpaisivat ennen muuta vihreät, joilla heilläkään ei ole hallitusneuvotteluissa kovin hankalia kynnyskysymyksiä.

Rkp oli hallituksen ulkopuolella viimeksi vuoden verran 1970-luvun lopulla, ja mukana olleet muistelevat sitä vieläkin kauhistuneina.

Oppositiopuheet eivät ole ainakaan vielä kauhistuttaneet Rkp:tä – pikemminkin se näyttää ilahtuneen haasteesta, jolla omia voidaan herätellä.

Tämä näkyi hyvin puheenjohtaja Stefan Wallinin kutakuinkin terhakasta vastauksesta vihreille. Vihreät käyttävät tietoisesti hyväkseen yhteiskunnan ruotsalaisvastaisia mielialoja, ja heistä tulee näin kaksikielisiä vastustavien äänitorvi, Wallin sanoi. Varmaan jännittävää kuultavaa vaikkapa kansanedustaja Janina Anderssonille (vihr).

Rkp:ssä uskotaan, että viime vaaleissa menetetyistä kolmesta paikasta ainakin kaksi saadaan takaisin, ja valmistaudutaan terhistelemään myös hallituksen eteisessä.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.