6.3.2007 0:00
Ei vain eduskunta vietä näissä vaaleissa satavuotisjuhliaan, vaan myös äänestyspaikoilla järjestettävä vaalikeräys.
Ensimmäisen vaalikeräyksen järjestivät 15.–16. maaliskuuta 1907 eduskuntavaalien yhteydessä lääkäreiden Duodecim-seura ja Raittiuden Ystävät -niminen yhdistys. Raittiuden Ystävät teki itse keräystyön.
Idean isä löytyy kuitenkin muualta: vaalikeräystä ehdotti lehtikirjoituksessa kirjankustantaja Werner Söderström. Hän oli tuossa vaiheessa jo vetäytynyt itse johtamasta kustannustoimintaa ja keskittynyt hyväntekeväisyyteen.
Söderström perusteli ajatustaan puolue-elämän riitaisuudella. Hän epäili, että vaalit jättävät kansaan "syviä jälkiä". Siksi tarvittaisiin vaalipäivien yhteyteen "jokin huomattava rakkaudentyö, johon kaikki voisivat yhtyä" ja josta "kasvaisi sovun ja siunauksen hedelmiä koko vastaisuudeksi".
Ensimmäinen keräys järjestettiin Söderströmin ehdotuksen mukaisesti kansanparantolan perustamiseksi sen ajan vitsauksen keuhkotaudin eli tuberkuloosin hoitoon. Söderström itse samoin kuin hänen perheensä kärsi tuberkuloosista.
Ei ole tiedossa, riittikö ensimmäisen keräyksen tuotto – noin satatuhatta euroa nykyrahassa – parantolan perustamiseen, mutta ensimmäisten kymmenen keräyksen tuotolla niitä joka tapauksessa perustettiin viisi.
Tuotot käytettiin tuberkuloosin vastustamiseen aina 1960-luvulle asti. Vuodesta 1972 lähtien keräys on tehty lukuisten vammais- ja kansanterveysjärjestöjen yhteistyönä – nykyään niitä on mukana seitsemäntoista.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi