Wallu, Manti, Fred ja Viikinki

 Otsikossa mainitut olivat ehdokkaina vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Helsingissä. Ne ovat ihmisten puhuttelunimiä, jotka esiintyivät virallisissa ehdokaslistojen yhdistelmissä virallisten nimien rinnalla.

Puhuttelunimien sallimisesta virallisissa ehdokaslistoissa päättää vaalipiirilautakunta. Jos lempinimi hyväksytään, sen pitää olla yleisesti tunnettu, kertoo Lauri Tarastin kirja Vaali- ja puoluelainsäädäntö (Edita 2006).

Lautakuntien pitää siis osata arvioida, mikä nimi on yleisesti tunnettu.

Helsingissä on ehdolla rap-artisti, jonka taiteilijanimi on Steen1. Voi kuvitella, että vaalipiirilautakunnan ikäjakaumalla on ratkaiseva merkitys, päätyykö Steen1 virallisiin ehdokaslistoihin.

Toinen äänestäjä voi ihmetellä, miksi Anneli Pakkasvirran nimen ohessa on kutsumanimi Anneli Sauli, kun hän ei tunne kumpaakaan.

Tunnettuus on subjektiivinen käsite. Ihmeellistä kyllä, mahdollisimman porsaanreiättömäksi tarkoitettu vaalilainsäädäntö sisältää tulkinnanvaraisia säännöksiä.

Tony Halmeen nimen perässä luki viime vaalien ehdokaslistassa Viikinki. Lautakunta lienee ajatellut, että jos kaikki eivät muista mikä on Viikingin oikea nimi, autetaan heitä laittamalla kutsumanimi oikean nimen viereen.

Samalla perusteella ehdokaslistalla näkyy varmasti myös nimi Frederik, suluissa oikean nimen rinnalla.

Se on ehkä helppo esimerkki, mutta Tarastin kirjasta löytyy esimerkkejä siitäkin, kuinka vaikeata vaalipiirilautakuntien tunnistamisleikki voi olla.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan mies, "josta oli yleisesti käytetty nimitystä Myrkky-Martin", sai käyttää nimeä Myrkky ehdokaslistalla.

Sen sijaan oikeudelle ei kelvannut Robin Hood, koska "ei ollut esitetty riittävää selvitystä, että ehdokkaasta käytettäisiin yleisesti nimeä Robin Hood".

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi