lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VAALIKULMA

Yksi pysyi hiljaa Lippos-kiistassa

17.2.2007 0:00

 Maanantaina tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä, kun vihreän liiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Heidi Hautala kävi puhemies Paavo Lipposen (sd) kimppuun tämän ydinvoimalobbauksesta.

Lipponen on puolustautunut ärtyneesti, kuten etukäteen oli arvattavissa. Mutta kannattaa huomata, mitä ei nähty.

Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Eero Heinäluoma ei ole hiiskahtanutkaan.

Kun Lipponen on sanonut, että vihreät ovat valmiit myymään äitinsä päästäkseen hallitukseen ja että tämmöistä "viikunanlehteä" ei tarvitsisi sinne ottaa, Heinäluoma on tyytynyt huristelemaan hybridiautollaan.

Sosiaalidemokraatit tunkevat ympäristöpolitiikallaan vihreiden tontille niin, että aidansäleet lentelevät. Vihreät joutuvat todella todistelemaan demareille tarpeellisuutensa hallituksessa – mutta ovia Heinäluoma ei ole ruuvannut kiinni.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö, jota ei ole nähty, on johtavien vihreiden innostunut tuki Hautalan manööverille.

Eduskunnan puhemiesneuvoston ainoa vihreä jäsen Tuija Brax pidättäytyi suorastaan alleviivaten ryhtymästä edistämään Hautalan asiaa. Ryhmätovereilleen hän oli sanonut, ettei koske siihen viiden metrin kepilläkään.

Puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg puolestaan halusi kysyttäessä korostaa, että puolue ei ota Hautalan esille tuomaan asiaan mitään kantaa.

Jos vihreille olisikin hallitusovi raollaan, sitä ei puolueessa näköjään haluta nyt pitää avoimena kenellekään vihreälle henkilökohtaisesti.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.