lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
EDUSKUNTAVAALIT 2007

Kokoomus uskoo saavansa ääniä Oulun seudun uusilta asukkailta

Sdp:llä ja vasemmistoliitolla tiukka kisa Oulun äänistä

4.12.2006 0:00

Oulu/kajaani. "Kahvia ja korvapuustia!" Tuulikki Ukkola ja Marko Paalavuo houkuttelevat kilvan ohikulkijoita kokoomuksen Korva-kahvilaan Oulussa. He tavoittelevat ääniä, jotka jäävät puolueen luopuvalta kansanedustajalta Esko Kurviselta.

Liberaalisen kansanpuolueen entinen kansanedustaja Ukkola, 62, laskeskelee tarvitsevansa nelisentuhatta ääntä päästäkseen eduskuntaan.

Kokoomus hamuaa vaalipiiristä kolmea paikkaa eli yhtä enemmän kuin viime vaaleissa. Siihen tarvittaisiin lähes 10 000 ääntä edelliskertaa enemmän. Tavoite on haastava, ja kristillisdemokraateista kokoomukseen kesken vaalikauden loikanneen Lyly Rajalan äänisaalis tulee tarpeeseen.

Kokoomus uskoo, että Oulun seudulle muuttavat lisäävät puolueen kannatusta. Kunnallis- ja presidentinvaalien menestyksen toivotaan jatkuvan.

Vaalipiirin mahtia eli keskustaa on silti vaikea haastaa. Oulun vaalipiiri on Suomen keskustalaisin: viime vaaleissa puolueen kannatus oli siellä suurinta Suomessa.

Kukaan keskustan yhdeksästä kansanedustajasta ei ole luopumassa. Heitä haastaa omasta puolueesta maakuntahallituksen puheenjohtaja, opettaja Mirja Vehkaperä Haukiputaalta Oulun kupeesta.

Kristillisdemokraatit uhkaavat menettää edustajansa vaalipiiristä Rajalan loikattua, ja lista jää viime vaaleissa eduskunnasta pudonneen Marja-Leena Kemppaisen vedettäväksi.

Kiinnostavin puolueiden välinen kisa käydään Sdp:n ja vasemmistoliiton välillä. Sdp:n kannatus on kutkuttavan lähellä piirin toiseksi suurinta puoluetta vasemmistoliittoa ja kolmentuhannen äänen päässä kolmannesta paikasta.

Ensimmäinen rannalle jäänyt oli viime vaaleissa Sdp:n Tuija Pohjola, Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Viimeiseksi läpi pääsi vasemmistoliiton Unto Valpas Raahesta.

Demarit ja vasemmistoliitto kisaavat äänistä erityisesti Oulun kaupungissa, jossa Sdp luottaa naiskärkeen eli Pohjolan lisäksi maakuntavaltuuston puheenjohtajaan Tytti Tuppuraiseen.

Vasemmistoliitto puolestaan uskoo, että kaupungin äänet kerää puolueen mieskaksikko, puheenjohtaja Martti Korhonen ja varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne. Vasemmistoliitto tavoittelee vaalipiiristä neljättä paikkaa, johon tarvittaisiin yli 10 000 ääntä enemmän kuin viime vaaleissa.

Puolueen heikko kohta on laajan vaalipiirin toisessa laidassa, Kainuun maakunnassa. Puolueen kajaanilainen ääniharava Anne Huotari jättää kansanedustajan tehtävät, ja jakoon jää lähes 7 000 ääntä.

Osa Huotarin äänistä valunee maakunnan toiselle kansanedustajalle, keskustan ulkomaankauppa- ja kehitysministerille Paula Lehtomäelle, josta leivotaan jälleen piirin äänikuningatarta.

Näin maakunta saa ainakin yhden kansanedustajan, mutta keskuskaupunki Kajaani uhkaa jäädä Huotarin jälkeen ilman edustajaa.

Varmistaakseen kainuulaisen edustuksen Arkadianmäellä Sdp:n, keskustan, vasemmistoliiton ja kokoomuksen ehdokkaat ovat muodostaneet Kainuussa neljän hengen ryhmän, joka kiertää maakuntaa.

Lehtomäen lisäksi millään puolueella ei ole kuitenkaan Kajaanissa eikä koko Kainuussa ehdokasta, jolla olisi selkeät mahdollisuudet läpimenoon. Lähimpänä ovat viime vaalien perusteella kokoomuksen Juhani Seppänen ja keskustan Sami Kilpeläinen. Kilpeläisen mahdollisuuksia heikentää paitsi keskustan korkea äänikynnys myös se, että hänen lisäkseen keskustalla on runsaan 10 000 asukkaan Sotkamosta toinenkin MTK-taustainen miesehdokas.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.