5.12.2006 0:00
Uudenmaan vaalipiirissä kihisee. Eduskunnasta luopuvat ja piiristä siirtyvät kansanedustajat jättävät yli 50 000 ääntä.
Jos laskee lisäksi ääniä viimeksi haalineet luopuneet lupaukset, ääniä on valloillaan satatuhatta. Luopujia ja piirin vaihtajia on kahdeksan.
Oikealla laidalla pankinjohtaja Sauli Niinistön tulo innosti kokoomuslaiset haaveilemaan jo kolmesta lisäpaikasta eli yhteensä yhdestätoista.
Lisäksi kansanedustaja Leena Harkimo palaa Helsingistä. Sipoolaisvaltuutettu sai 1999 Uudellamaalla 12 000 ääntä, Sipoo on otsikoissa ja puolueella piirissä edustajina vahvoja naisia. Mutta kuten eräs kokoomuslainen tokaisi, Niinistön vetovoimasta riittää muillekin.
Keskusta ehti hankkia curlingyrittäjä Markku Uusipaavalniemen kokoomuksen nenän edestä keräämään yrittäjien ääniä. Tavoitteena on ainakin kaksi lisäpaikkaa ministereiden Matti Vanhasen ja Tanja Saarelan vanavedessä.
Miten nyt suu pannaan? Maanantaina puolueesta tokaistiin, että pankinjohtaja joutuu vielä koville paitsi Natosta myös paikallisista pulmista kuten uraanikaivosvaltauksista.
Niinistön tulo herättää demaritkin, Sdp:n piirin toiminnanjohtaja Esko Berg uskoo. Demareilla on kuulemma vielä kaksi ässää hihassa: "Miehiä. Sanotaanko, että pehmeitä arvoja Niinistön kovia vastaan."
Kärkiehdokkaana on tietysti opetusministeri Antti Kalliomäki ja tavoitteena kaksi kolme lisäpaikkaa. Ääniä kauhomaan vikiteltiin uimari Jani Sievistä, mutta hän peräytyi puolueväen ripitettyä häntä järjestötyöstä.
Naisia demareilla riittää. Yksi puhutuimmista on espoolainen valtuutettu Maria Guzenina-Richardson. Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja puhuu yksinhuoltajien, pienipalkkaisten ja vähäosaisten puolesta. Guzenina, 37, nousi toiseksi puolueen jäsenäänestyksessä.
Ehdokaslistalla ovat myös puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta, eurovaaleissa löydetty Nesrin Can-Kurtakko ja viimeksi 5 000 ääntä saanut Tuusulan valtuuston puheenjohtaja Merja Kuusisto.
Vasemmistoliitto saa miettiä, miten korvata Suvi-Anne-Siimeksen viimeksi saamat 17 000 ääntä. Ne olivat 40 prosenttia puolueen äänistä. Puolue tarrautuu kolmeen paikkaan ja yrittää neljättä.
Puolueväen mielestä Siimeksen äänestäjät äänestivät puoluetta. Claes Anderssonin, 69, paluu politiikkaan paljastaa puolueen todellisen huolen.
Naishaastajista puoluevaltuuston puheenjohtaja Katja Syvärinen esittäytyi vastikään Hiekkaharjussa piirille. Syvärinen, 34, oli edustajana 1999–2003, mutta putosi Satakunnassa 4 800 äänellä. "Uudellamaalla on tilaa ja tarvittiin naisia", Helsingissä asuva euralaisvaltuutettu sanoo.
Puolueen puheenjohtajavaalit kesällä pilasi se, että Syvärisellä oli pari viikkoa synnytykseen. Tuli kolmas tyttö.
"Liikkuvat vasemmistovihreät ehkä pohtivat minun, Heidi Hautalan (vihr) tai Susanna Rahkosen (sd) välillä."
Vihreiden viime ääniharava, helsinkiläinen Heidi Hautala ottanee esille uraanikaivosvaltaukset ja metropolihallinnon, joka ratkaisisi Sipoon maankäytön ilman kiistoja. Mutta kenestä Hautalan apuri?
Sipoo-suunnitelmien "demokratiavajeesta" tuohtuneen ruotsalaisen kansanpuolueen nousijaehdokas on Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Christel Liljeström, jonka luottamuksen valtuusto mittasi syksyllä rajaneuvottelujen takia.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini hakee itselleen aisaparia: "Jos saan presidentinvaalien 15 000 ääntä, muut hoitavat 8 000:lla loput."
Kristillisdemokraatit eivät enää lähde vaaliliittoon perussuomalaisten kanssa, koska he viimeksi auttoivat Soinia Antero Laukkasen kustannuksella. Kristilliset uskovat kahteen paikkaan ja dokumenttiohjaaja Tarja Tallqvistiin.
Lähihoitaja Tallqvist käynnisti vuosi sitten supersuositun nettiadressin sairaanhoitajien palkkojen parantamiseksi. Sdp palkitsi hänet vuoden yhteiskunnallisesta teosta, mutta Tallqvist, 62, piti päänsä: "Demarit ovat niin kamalan isoja, Heinäluomakin", hän nauraa.
Oikaisu: Perussuomalaiset ovat Uudenmaan vaalipiirissä vaaliliitossa Itsenäisyyspuolueen kanssa eikä Vapaan Suomen Puolueen kanssa niin kuin grafiikassa kerrotaan.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi