23.10.2006 0:00
TURKU/PAIMIO. Näin vaalien alla puolueen on hyvä näyttäytyä Paimion messuilla. Tässäkin lokakuussa siellä päivysti monia Varsinais-Suomen vaalipiirin kärkinimiä.
Kristillisdemokraattien Sari Essayahille messut olivat erityisen tarpeen, sillä hän on vaarassa pudota eduskunnasta.
Neljä vuotta sitten Essayah pääsi helposti läpi vaaliliitossa kokoomuksen kanssa. Nyt liittoa ei ole, ja kristillisdemokraattien olisi lisättävä äänisaalistaan kolmellatuhannella.
Kristillisdemokraatit luottavat siihen, että hedelmöityshoitolain ja seksiskandaalin kaltaiset tapaukset ajavat tarvittavan määrän arvokonservatiiveja puolueen syliin. Mutta muut ovat jo saaliinjaolla: kokoomus tavoittelee kuudetta paikkaa, sosiaalidemokraatit viidettä ja vihreät toista.
Kokoomuksella on omasta takaa jaettavina Ville Itälän viime vaalien yli 21 000 ääntä. Niistä kisaa kaksi nuorta miestä: Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell sekä valtakunnanpolitiikassakin työskennellyt ammattikorkeakoulun yrityspalvelujohtaja Petteri Orpo.
Orvolla on käytössään Itälän vaalikoneisto. Puolueen jäsenäänestyksessä hän ohitti Randellin sekä istuvat kansanedustajat Marjukka Karttusen ja Jouko Laxellin, joten he joutuvat katsomaan eteensä.
Varsinais-Suomen vaalitulokset ovat vaaleista toiseen varsin vakaat. Demarit uskovat silti, etteivät kaikki Itälän äänet jää kokoomukselle. Itälällä oli Turussa erityistä vetovoimaa.
Jukka Roosilta (sd) vapautuvaa paikkaa on soviteltu Turun kaupunginhallituksen varapuheenjohtajalle Seppo Lehtiselle, mutta sitä tavoittelee myös Roosin avustaja Katja Taimela Salon seudulta.
Tavoitellulle kuudennelle paikalle on taksilastillinen tulijoita. Puolue on pistänyt kansanedustajiinsa vipinää ottamalla listoille yllätysnimiä kuten Turun entisen kaupunginjohtajan Armas Lahoniityn.
Vihreät tarvitsevat melkein 4 000 lisä-ääntä saadakseen läpi talousmies Ville Niinistön. Monen kilpailijan mielestä vihreiden urakka on helpompi kuin kristillisdemokraattien.
Keskustassa on jaossa Olavi Ala-Nissilän yli 7 000 ääntä.
Ala-Nissilän varamiehen, munanpakkaaja Mauri Salon takana päivystää viljelijä Timo Kaunisto, jolle eduskuntapaikka saattaisi häämöttää. Kansanedustaja Esko Kivirannan on oltava varuillaan.
Keskusta toivoo lisä-ääniä myös vaaliliitolta Rkp:n kanssa. Erikoista kyllä, Rkp:n piiri ehdotti tätä vaaliliittoa, koska se epäili, riittävätkö puolueen omat äänet edes puheenjohtaja Stefan Wallinin läpimenoon.
Vasemmistoliitossa kansanedustaja Mikko Immonen on alkanut juosta lujaa, sillä hänen takanaan puuskuttaa kaksi metallimiestä: taistolaistaustainen Jyrki Yrttiaho ja enemmistöläistaustainen Ari Rajamäki.
Piirijärjestön puheenjohtaja Nina Söderlund tekee töitä hänkin, mutta jaettavaa ei ole paljon – jotkut uumoilevat, että puolue saattaa jopa menettää Immosen paikan.
Perussuomalaiset tarjoavat bodari-laulaja Kike Elomaata, mutta tämän pitäisi kymmenkertaistaa puolueen äänimäärä vaalipiirissä päästäkseen läpi.
Oikaisu: Varsinais-Suomen vaaliasetelmia koskevassa taulukossa on nimivirhe. Keskustasta on eduskuntaan ehdolla Päivi Pölönen, ei Pirjo Pölönen.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi