18.8.2009 3:00
Suomalaiset ovat aina olleet nöyriä alamaisia suhteessa poliittisiin päättäjiin.
Täällä (toisin kuin vaikkapa Ruotsissa ja Tanskassa) hallitus on voinut luottaa siihen, että suurissa kansallisissa kysymyksissä kansa asettuu tukemaan hallitusta.
Kun Suomi esimerkiksi viime vuosikymmenellä päätti liittyä talous- ja rahaliitto Emuun, poliittinen eliitti suhtautui äänestäjiin kuin hyödyllisiin hölmöihin.
Muun muassa tämä käy ilmi politiikan tutkija Marko Karttusen uudesta väitöskirjasta. Karttunen sai nähtäväkseen salaiset pöytäkirjat kolmen suurimman puolueen kokouksista, joissa Emu-kannat hiottiin.
Päättäjät viittasivat kintaalla kansan mielipiteelle. Puolueet tekivät Emu-päätökset pienellä asiantuntijavetoisella porukalla. Enemmän ne keskittyivät seuraamaan jopa kilpailevien puolueiden kantoja kuin äänestäjiensä mielipiteitä. Esimerkiksi Sdp sitoi Emu-kantansa tiukasti yhteen ay-liikkeen kanssa.
Suhtautumisen kansaan tiivistää Karttusen haastattelema valtiosihteeri Raimo Sailas näin: "Kielteinen julkinen mielipide ei vaikuttanut vaan pikemminkin vahvisti sitä näkemystä, että pitää koettaa kertoa ihmisille."
Voiko sen selvemmin sanoa? Gallupeissa Emu-jäsenyys ei saanut tuekseen kansan enemmistöä missään vaiheessa 1990-luvulla, mistä syystä eliitti piti kansaa tyhmänä.
Muiden Pohjoismaiden päättäjät toimivat täsmälleen päinvastoin. Ruotsi vetäytyi Emuun liittymisestä nimenomaan siksi, että äänestäjät vastustivat hanketta.
Ehkäpä tässä on yksi syy siihen, että Ruotsissa myös äänestysprosentti vaaleissa on pysynyt selvästi Suomea korkeampana. Siellä äänestämällä voi vaikuttaa.
Seuraava suuri kansallinen hanke on Nato-jäsenyys. Nähtäväksi jää, onko suomalainen demokratia Emu-päätöksestä kehittynyt – "koetetaanko kertoa ihmisille" ensin vai vasta sitten, kun päätös on jo tehty.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi