Arki on in

Viimeaikaiset nuorisotutkimukset ovat päräyttävää luettavaa.

Aggressiivisen kapinoimisen ja edellisen sukupolven arvojen kumoamisen sijasta perhe on useimmille nuorille tärkein asia maailmassa. Siis koti, ei katu.

Kotona viihdytään, ystäviä arvostetaan, vapaa-ajan yhdessä olemiselle yritetään järjestää aikaa kaikelta muulta. Työelämää pidetään pelottavana. Arjen rutiineista haetaan hallinnan tunnetta ja turvaa. Nuorten alkoholinkulutus laskee. Tytöt ihailevat äitejään.

Nuoret ovat siis tietyssä mielessä konservatiivisempia, varovaisempia tai ainakin arjessa viihtyvämpiä kuin vanhempansa.

Tämä ei tietenkään ole mikään ihme vaan luonnollinen reaktio aikaan, jota hallitsevat jatkuva kiire ja monenlaiset vaatimukset, epävarmuudet ja uhkakuvat.

Prässääminen alkaa usein lapsuudessa ja kiihtyy kouluiässä. Tutkijat tietävät senkin, että lukio uuvuttaa tunnolliset tytöt, monet pojat luovuttavat jo ennen sitä.

Yhä nuoremmat oireilevat psyykkisesti, yhä useamman kotona on ongelmia. Työpaikat katoavat, perheitä hajoaa. Maailma saattaa näyttää kaoottiselta, eikä sen radaltaan suistumiseen vaadita välttämättä paljon.

Ystävän pian yhdeksän vuotta täyttävä tytär valitti äidilleen turvattomasta koulureitistä (pari sataa metriä ns. hyvällä asuinalueella). "Koska ihmiset katsoo pahasti ja huutaa toisilleen", kuului perustelu. "Ja minä olen kuitenkin vain pieni ja pelokas ihminen."

Millä lohduttaa kaikkia nuoria, pieniä ja pelokkaita?

Antamalla aikaa, olemalla kotona, tekemällä tavallisia asioita. Konservatiivisten perhearvojen kiteytymä, yhteinen ateria, on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Syödään siis yhdessä, pankkikriisin uusia vaiheita odotellessa. Kuka kattaa pöydän?

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi